Timo K. Mukka (17.12.1944–27.3.1973) saattaisi nyt 80-vuotiaana edelleen olla tuottelias taidemaalari tai kirjailija tai molempia. Niitä molempia hän lyhyen elämänsä aikana ennätti olla. Mukan elämäkerran kirjoittaja Sini Silveri (s. 1987) on historiasta maisteritutkinnon tehnyt runoilija ja esitystaiteilija. Silverin tekstejä on julkaistu filosofia- ja taidejulkaisuissa sekä kahtena runoteoksena, joista toinen Titaanidisko palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla 2020.
Kirjassaan Silveri katsoo Mukkaa, Timoa niin kuin hän Mukasta puhuu, lempeästi ja läheltä seuraten. Kuin olisi Timon aikaan elänyt, vaikka on yli kymmenen vuotta Mukan kuoleman jälkeen syntynyt. Samalta Tornionjokivarren seudulta hän tosin on syntyisin ja kirjoittaa runoja niin kuin Mukka. Silveri toteaa, että hänen toiveensa oli kertoa Timon tarina läheisten äänellä ja kirjailijan arjen huomioiden, sillä
olemme jo kuulleet tarinat ja vaikutelmat Timosta kaukaisten lehtimiesten kirjoittamana. Heidän näkemyksensä on ollut myytinluomisen ja juorulehden myynnin tehokkaan maksimoimisen kertomus.
Mukka joutui erityisesti juorulehti Hymyn ajojahdin kohteeksi. Hymyn artikkelin ”Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka” on arveltu vaikuttaneen Mukan terveyteen jopa niin, että se edisti hänen ennenaikaista kuolemaansa. Yksityisyyden suoja on perustuslaissa määritelty perusoikeus, laki koskee myös mediaa. Lain antamasta suojasta ei Mukka ennättänyt nauttia, sillä Lex Hymynä tunnettu laki tuli voimaan hänen kuoltuaan vuonna 1974.
Juorulehtien artikkelit, aikalaisten puhe ja Erno Paasilinnan vuonna 1974 kirjoittama elämäkerta antoivat Mukasta kuvan outona, seksimystikkona, viinaan menevänä vastuuttoman boheemina ihmisenä. Silveri tuo toisenlaista kuvaa ja kirjoittaa Mukan olleen elämänhaluinen, lämmin, luova, originelli ihminen, joka
…oli poikkeuksellisen laajasti ajatteleva, syvästi tunteva, kirjallinen ihminen… heittäytyi, rakasti ja paloi lempeästi ja hyvällä huumorilla.
Sydämeltään ja sielultaan Timo oli pohjoisen Orajärven poika, joka rakasti liikkua luonnossa, harrastaa kalastusta ja suuresti rakasti lapsiaan.
Silverin halu antaa toisenlainen kuva etupäässä hyviä puolia esiintuoden saattaa joiltain osin yksipuolistaa. Valuihan Mukalta rahaa myös taksikyyteihin ja ravintolailtoihin, ei vain perheen arkeen, ja pontikkaakin keitettiin. Teoksen nimi tulee Mukalta itseltään. Kun toimittaja kysyi, miltä tuntuu elää pohjoisessa, olla pohjoisen kirjailija, Mukka vastasi: ”Miltä männystä tuntuu olla mänty”.
Mukan lapsuusperheen köyhyyttä Silveri kuvaa myötätuntoisesti. Köyhyys määritti perheessä kaikkea. Timo oli jo pienestä pitäen isän apuna savotoilla. Kun rahaa ei ollut, isä saattoi savottaemännältä ostaa vain yhden hernekeittolautasen, antaa sen Timolle ja olla itse ilman. Koti oli pieni. Kun Timo tarvitsi yksityistilaa, hän teki ”oman huoneen” metsissä kävelemisestä ja lukemisesta.
Lukemista köyhyys ei estänyt, kotikylän pienestä kyläkirjastosta löytyi luettavaa. Lasten kirjat Timo ahmi muutamassa päivässä. Kun opettaja antoi luvan siirtyä aikuisten puolelle, 20 aikuisten kirjaakin oli pian luettu, ensimmäisenä Dostojevskin Rikos ja Rangaistus. Timo nautti uuden oppimisesta, hän oppi helposti, jopa lapsinerona häntä pidettiin. Oppimiseen häntä kannustettiin niin kotona kuin koulussa.
Intohimo taiteilijuuteen, kuvilla ja sanoilla kertomiseen syntyi Timossa varhain. 13-vuotiaana hän kysyi Karisto-kustantamolta, ottaisivatko he kustannettavakseen käsin kirjoitettua kirjaa, kirjoituskoneeseen rahaa ei ollut. Runokokoelman kustantamoon hän lähetti 14-vuotiaana, sitä ei vielä silloin julkaistu. Palautteessa todettiin runojen olevan ilahduttavaa harrastusnäytetasoa. Runokokoelma Punaista julkaistiin, kun Mukka oli 22-vuotias vuonna 1966.
Maa on syntinen laulu -romaani on Mukan esikoisteos, siitä ensimmäisen version hän kirjoitti vain puolessatoista kuukaudessa. Tämä klassikon asemaan noussut romaani julkaistiin, kun Mukka oli vasta 19-vuotias. Kaikkiaan Mukan kirjallinen tuotanto käsittää yhdeksän teosta, jotka hän kirjoitti kuudessa vuodessa.
Mukka oli myös taidemaalari. Kuvataideakatemiassa opiskelun hän aloitti 15-vuotiaana, yhtenä kaikkien aikojen nuorimpana. Opiskelun mahdollisti sedältä saatu yllätyksellinen perintö, se riitti vuodeksi.
”Taiteilijana Timo Mukka oli myyttinen, sillä taiteen tekeminen on aina jollain tavalla hieman ihmeellistä”, toteaa Siveri. Ihmeellisintä ja myyttisintä on ”kuitenkin arki: ihme jota päivät on täynnä”. Myyttisen ja arkisen ihmeen kuvailemisen lisäksi Mukka oli yhteiskunnallisesti valveutunut, hänen mielestään yksi kirjailijan tärkeistä rooleista oli olla yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän halusi parantaa kirjailijoiden taloudellista asemaa. Itse hän eli kroonisen rahapulan kurimuksessa, joten oli teeman todellinen kokemusasiantuntija. Mukka ehdotti kokopäivätoimisille kirjailijoille lakisääteistä palkkaa, kunnallisia kirjailijantoimia. Nykyinen läänintaiteilijajärjestelmä juontaa juurensa Mukan ehdotukseen.
Silveri on tehnyt kirjaansa varten laajaa taustatyötä. Siitä kertoo parinkymmenen sivun mittainen lähdeluettelo koostuen Mukasta kirjoitetusta ja Mukan itsensä kirjoittamasta sekä muusta Mukan elämänpiiriin liittyvää kirjallisuudesta. Haastatteluja lähdeluettelossa on kuusitoista.
Teoksessa on kuusisivuinen kuvaliite ja kahdeksansivuinen teosliite. Kuvat kertovat sekä Mukan lapsuuden perheestä että omasta perheestä, jonka hän perusti taidegraafikko Tuula Pekkolan kanssa. Liitteet ovat oiva lisä tekstiosuudelle, jossa on myös katkelmia useista runoista.
Sini Silverin teksti on runollista, ilmeikästä ja soljuvaa, ei häntä syyttä ole palkittu Kalevi Jäntin palkinnolla. Miltä männystä tuntuu olla mänty on kertakaikkiaan nautinto lukea! Suosittelen!