Ari Väntänen: Minna Kauppi : suunta/vaisto

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miksi tartuin tähän kirjaan, niin en tiedä. Ainakaan syy ei ole se, että olisin kiinnostunut urheilusta, saati suunnistuksesta, josta ei ole juuri mitään käsitystä, paitsi nyt!

Kirja tempaisi heti mukaansa vetävällä kerronnallaan ja ”minnakauppimaisella” vauhdillaan. Ehkäpä joku sisäinen intuitio pyysi minua lukemaan/kuuntelemaan tätä kirjaa. Kuuntelin sitä pääosin metsässä, joten oli hyvin helppo virittäytyä tunnelmaan, kun Minna juoksi pitkin metsiä niin treenatessaan kuin kilpailuissakin.

Kaikki alkaa Minnan lapsuudesta; hän osoittautuu hyvin pienestä kilpailuhenkiseksi ja haluaa voittaa vanhemmat sisaruksensa. Perhe-elämän on kerrottu olevan hyvin lämmintä ja toinen toista tukevaa. Äidin sairastaminen luo varjonsa koko perheen elämään, vaikka äiti ei valita.
Myöhemmin Minnan omat sairastelut tuovat omat sävynsä kaikkeen.

Pelkkää suunnistamista kirja siis ei ole, sillä mahtuuhan ihmisen elämään paljon muutakin. Parisuhde toisen suunnistajan, Pasin, kanssa tuo omat rastinsa ja ristinsä.

Todella sellaista tarinaa, jota mielikseen haluaa lukea/kuulla. Usein varmaan lukija haluaa jollain lailla samastua, hakea vertaistukea. Itselleni oli tärkeää lukea siitä, miten Minna käyttäytyy. Tuntui hyvältä, että hän on niin itsepintainen, tietää mitä tekee, eikä anna kenenkään vaikuttaa. Urheilussa se ei aina ole hyvä asia tai sitten riippuu siitä, millaisia tuloksia syntyy. Kaikesta huolimatta en voi olla ihailematta Minnaa ja sitä periksiantamatonta sitkeyttä.

Kun oli ollut niin paljon vastoinkäymisiä ja huonoa onnea, niin miten sitä oli iloinen, kun suhde Sipe Santapukkiin syntyi ja poiki hedelmää! Onneksi itse en jaksa juorulehtiä lukea, niin oli aika paljon uutta asiaa, ja sekin ajatus ettei tarvitse niitä juorulehtiä edelleenkään lukea sai vahvistusta.

Ari Väntäsellä on taito tuoda ihminen esille sieltä nimen takaa. Taustatyöt oli tehty ja Minna ja Minnan elämä tuotu esiin monelta kantilta. Tuli sellainen olo, että hyvin avoin ja rehellinen tilitys.

Kirjan tekstiä tukee runsas kuvitus.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...