Kristina Ohlsson: Mion blues

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Dekkaristi Kristina Ohlsson oli lähtenyt uusille poluille alkuvuodesta 2016 ilmestyneessä kirjassaan Lotus blues; siinä hän siirtyi perinteisestä arvoitusdekkarista kohti kovaksikeitettyjä jännityskirjoja. Lotus blues -kirjassa tukholmalainen asianajaja Martin Benner, komea, kova ja itseriittoinen, alkoi selvittää Texasin Saraksi kutsutun sarjamurhaajaksi epäillyn naisen tapausta. Sara itse oli jo kuollut, mutta hänen veljensä halusi sisarensa maineen puhdistusta. Jäljelle jäi myös kysymys siitä, mihin oli joutunut Saran pieni Mio-poika, jota ei ollut löytynyt elävänä eikä kuolleena.

Mion blues keskittyykin sitten Martinin yrityksiin etsiä kateissa oleva Mio. Ensimmäiseen osaan verrattuna Martin on muuttunut mies: komeus lienee jäljellä, mutta kovuus ja itseriittoisuus ovat vaihtuneet haavoittuvuuteen ja jopa pelokkuuteen. Martin näkee jatkuvia painajaisia elävältä haudatuksi tulemisesta, pelkää syystäkin ottotyttärensä Bellen turvallisuuden puolesta, eikä ota edes suhdettaan työkumppaniinsa Lucyyn niin itsestään selvänä kuin aikaisemmin. Näin ollen Martinista on tullut paljon inhimillisempi, lähes sympaattinen hahmo.

Mion blues -kirjassa tapahtumat seuraavat toisiaan melkein hengästyttävää tahtia, eikä tyhjäkäyntiä juurikaan ole. Juoni tarjoaa ihan mielenkiintoisia yllätyksiä, ja lukijakin joutuu miettimään, voiko keneenkään luottaa, onko kukaan sitä mitä väittää olevansa ja ovatko kaikki korruptoituneita ja rahalla ostettavissa. Ensimmäisestä osasta tutut rakenne- ja kerrontaratkaisut jatkuvat edelleen: lukujen välissä on kuvitteellisia haastattelunpätkiä, ja monien lukujen lopussa eräänlainen kaikkitietävä kertoja vihjaa lukijalle siitä mitä tuleman pitää: ”Kaiken kaikkiaan voisi kuitenkin sanoa että nukuin melko hyvin. Täysin tietämättömänä siitä, mitä hirveyksiä huomispäivä toisi tullessaan.”

On kysymys sitten elokuvista tai kirjoista, jatko-osat ovat usein vaimeampia kuin alkuperäinen teos, mutta Mion bluesin kohdalla jouduin yllättymään positiivisesti: sekä juoni että kerronta pysyivät koossa jopa tiukemmin kuin Lotus blues -kirjassa, joten tämä kannattaa ehdottomasti lukea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *