Tämä uusi ja ihana kirja on varsinainen herkkupala taiteen ystäville, isovanhemmille ja oikeastaan ihan kenelle tahansa. Itse ihastuin jo heti kansikuvaan, jossa on osa Vermeerin Tyttö ja helmikorvakoru -taulusta.
Kirjan päähenkilö on Mona, joka on 10-vuotias ja saa sokeutumiskohtauksen. Aletaan pelätä, sokeutuuko tyttö lopulta kokonaan. Monan vanhemmat ovat huolissaan. Äiti Camille soittaa omalle isälleen, Henrylle ja kertoo huolensa. Tässä panin heti merkille sen, että isän ja aikuisen tyttären välit eivät ole ihan sieltä lämpimämmästä päästä, kun taas heti käy ilmi, että isoisä Henryn ja Monan välit ovat läheiset.
Pian isoisä keksii, että jos Mona sokeutuu, sitä ennen olisi kerrottava hänelle taiteesta. He tapaavat joka keskiviikko, menevät johonkin taidemuseoon katsomaan vain yhtä taulua. Kun he sitä katselevat, isoisä kertoo taulun historian. Hän haluaa, että Mona katsellessaan taulua painaa mieleen kaikkea sitä, mitä siihen tauluun sisältyy.
He menevät joka viikko uuden taulun luokse ja se kerronta on lumoavaa. Aivan kuin itsekin saisi olla siellä heidän mukanaan. Mikä vielä hienointa, niin kuvat tauluista löytyvät kirjasta. Voi välillä vilkaista kuvaa ja lukea sitten taas eteenpäin. Tarina ei etene pelkästään Henryn taulujen selostuksella, vaan Mon kyselee kaikkea, vaikka välillä pitääkin olla hiljaa. Lisäksi elämää on muulloinkin kuin keskiviikkoisin, vaikka ne ovatkin kohokohtia. Mona käy välillä äitinsä kanssa lääkärissä kontrolleissa ja jatkotutkimuksissa.
Tuli usein mieleen muisto, kun oli käynyt Louvressa ja yrittänyt nähdä mahdollisimman paljon, niin mitä sellaisesta jää mieleen? Eipä paljoakaan. Olisipa kivaa asua Pariisissa ja käydä Louvressa kerran viikossa elämänsä loppuun asti ja vielä jäisi tauluja tuleville sukupolville.
Monan katse -kirjasta nousee päällimmäiseksi isoisä Henryn ja Monan suhde, joka on niin aito ja lämmin, kuinka he ymmärtävät toisiaan. Mona kyselee ja Henry vastailee. Henrykin saa uutta ulottuvuutta tauluihin, kun Monan katse niitä tarkkailee.
Monan katse on valloittanut maailmaa ja yhtään en ihmettele. Mahtava herkkupala avartava tietopaketti! Aivan ehdottoman suositeltava kirjavinkki!








