Juhani Seppovaara: Muistojen markkinoilla : sinivalkoisen arjen klassikot

Muistojen markkinoilla

Osta kirja itsellesi

Muistatko sinä vielä nämä? Ehkä et, mutta tätä kirjaa lukiessa huomaa monen suomalaisen tuotemerkin tai innovaation elävän yhä edelleen, monen sukupolven jälkeen. Kyse ei todella aina ole designista vaan arkipäivän elämästä kotona.

Kirjoittaja itse eli lapsuutensa 1950-luvulla ja kertoo paljon omia muistojaan esineistä ja asioista. Vankka tietomäärä esitetään eri merkkien kohdalla sekä kerrotaan yllättäviä ja erikoisiakin lisätietoja. Moni tuote on vieläkin myynnissä – tosin ulkoasultaan muuttuneena. Usein muutos on ollut vain päivitystä hieman uuteen asuun, toisinaan taas täydellinen muutos. Kukapa ei joskus olisi ostanut Elovena -kaurahiutaleita, Pauligin kahvia tai vähintään Fazerin sinistä. Fazerin sininen kuuluu ensimmäisiin brändättyihin väreihin eikä Fazer siitä ole vieläkään luopunut!

Fortuna -pelin kai muistaa jokainen, myös Mussolini piti siitä. Afrikan tähti -peli taas on viehättänyt nuoria ja aikuisia jo vuosikymmeniä. Puulelut pitävät edelleen pintansa kilpailussa halpaa muovikrääsää vastaan ja potkukelkkoja myydään jatkuvasti, nyt kesäkäyttöön myös pyörillä varustettuna.

Mitä olisikaan mökkireissu ilman purkkihernekeittoa, jota ainakin Jalostaja on tehnyt vuosia. Entäpä niin sanotut Kettu -karkit eli pihlajanmarjamarmeladi sekä Kis-kis -karkit, joita vieläkin löydät pusseista. Mökillä on käytössä toki myös Rapalan uistimet sekä Abloy-lukot, säilykepurkit avataan edelleen vanhalla kunnon peltilätkällä ja kaapissa on vierasvarana Hangon keksejä.

Kirja on nostalginen, muistelotyyppinen, paljon arkista asiaa sisältävä teos, joka on taitettu todella mukavasti. Kuvat kertovat jo itsessään paljon aikakaudesta. Sääli, että niin monet yritykset ovat muuttaneet nimeään ja yhdistyneet, globalisaatio pyrkii iskemään pieneen Suomeen kovalla kädellä vieden sinapinkin muille maille. Kirja tuo mieleen jonkinlaisen viattomuuden ajan, monet kulutustarvikkeet jokapäiväisessä elämässä sekä lapsuuden pienet ilot ja ihmeet. Se on myös eräänlainen katsaus Suomen sodanjälkeisestä noususta ja uudesta arjesta, tekniikan tulosta kaikkien ulottuville.

Mukava kirja selailla itsekseen ja muistella omaa lapsuuttaan tai vanhempien kertomaa. Tämän voisin myös lähettää jollekin ulkosuomalaiselle tuttavalleni – moni asia on nimittäin jäänyt itseltäkin hiukan huomaamatta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.