Muoti : tyylit ja vaatteet kautta aikojen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Muoti : tyylit ja vaatteet kautta aikojen on massiivinen mutta kaunis kirja, jossa käydään läpi muotisuuntaukset esihistoriallisista ajoista nykypäivään saakka. Vuosisata ja -kymmen kerrallaan voi nähdä ja lukea asujen ja muodin muuttumisesta.

Kirja on mielenkiintoinen ja kattava, kuvitus on erittäin onnistunut. 1800-luvun puvuista on monia piirroksia, mutta olisin kuvitellut, että myös aitoja asuja olisi vielä jäljellä, jotta valokuvia olisi saatu mukaan. Myös nykyaika jäi hieman tyngäksi, koska nykymuoti on niin monipuolista. Niin naisten kuin miesten muotia esitellään kattavasti. Vaikka on ihan ymmärrettävää, että lasten muoti ja vaatteet jätettiin pois, olisivat nekin kiinnostaneet.

Muoti tuo esille oman palan historiaa. Asiallinen mutta mielenkiintoisena pysyvä kirja lisää kohderyhmään muutkin kuin vaatefriikit.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *