Elizabeth Noble: Naapurin tyttö

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Even aviomies saa uuden työpaikan New Yorkista ja edessä on muutto tyypillisestä englantilaisesta omakotitalosta kerrostaloon suoraan Manhattanille. Muutos on mittava ja ensin jännittäväkin, mutta eroja entiseen alkaa näkyä yhä enemmän. Edin uusi työ vie paljon hänen aikaansa eikä Eve oikein tunnu viihtyvän uudessa ympäristössä. Hän alkaakin haaveilla lapsesta, joka toisi eloa kotiin ja saisi miehenkin kiinnostumaan ympäristöstään.

Talossa on muitakin asukkaita, joista kaikilla on omat pienemmät ja isommat ongelmansa myös rakkauden ja läheisyyden suhteen. Eräs avioliitto on päättymässä lapsettomuuden takia, toisessa suhteessa taas käydään vieraissa… Yksi jos toinenkin asukas puolestaan on harvinaisen kiinnostunut naapuristaan, mutta läheskään kaikki eivät saa vastakaikua – tai jos saavatkin, väärältä henkilöltä.

Romaanissa sivutaan yli kahdenkymmenen talossa asuvan henkilön tilannetta, joitakin vain lyhyemmällä maininnalla, kun toisia taas seurataan tarkemmin. Vanha, hienostunut ja yksinäinen rouva kohoaa erääksi keskushahmoksi organisoidessaan asukkaita kunnostamaan kattopuutarha oleskelualueeksi. Samoin nuori homopari sekä kaksi tyttöä, jotka muuten vain jakavat asuntonsa sekä varakkaan perheen edesvastuuton seurapiiripoika edustavat nuorempaa sukupolvea. Tärkeä asema on myös aulavartijalla, ainakin jonkun mielikuvissa.

Sekalaista väkeä siis! Tällaista on asua keskellä New Yorkia, ehkä vähän varakkaammalla seudulla, mutta kuitenkin kerrostalossa. Kaikki tietävät jostakusta jotakin, mutta jotkut ovat salaperäisempiä kuin toiset. Monet ovat yksinäisiä tahtomattaan, eivätkä tiedä kuinka lähestyä muita. Toisilla on varaa kaikenlaisiin ylellisyyksiin, joku taas sinnittelee pienilläkin tuloilla. Toiset tervehtivät aina, jotkut eivät koskaan. Taloon ja talosta myös muutetaan ja kaikki alkaa jälleen uudestaan…

Ihmissuhteissa ei ole helppoja ratkaisuja, sen tulevat huomaamaan sekä Eve itse että talon muutkin asukkaat. Viihderomaani, joka antaa myös ajattelemisen aiheita vaikkapa sallivuudesta, yhteisöllisyydestä, yksinäisyydestä, eri kulttuureista, rohkeudesta sekä – lopulta – uskoa sattumaan! Kelpo romaani, joka tuo myös tragiikkaa, rakkautta, pettymyksiä ja pieniä ilojakin syksyn iltoihin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...