Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Viro on miehitetty, venäläiset nyt herroina maassa. Tallinnalaisessa bordellissa vaihtuvat asiakkaat. Koko ajan bordellin emäntä rouva Kukk joutuu olemaan varpaillaan, miten hänen ja hänen seitsemän ilolintunsa käy. Koko maa pelkää pidätyksiä, pakkosiirtoja, niin, ylipäänsä uusia karkeita vallanpitäjiä.
“Rouva Kukk tiesi, että monet vakituisista asiakkaista oli pidätetty ja kyyditetty Siperiaan; toiset olivat köyhtyneet ja elivät pelon ja puutteen keskellä, ja kaikki heidän yhteytensä entiseen elämään oli katkaistu.”
Olemme jatkokertomuksen toisessa osassa kiinni. Paikat ja tytöt ovat tuttuja Mart Sanderin sujuvasanaisesta Ilolinnut-romaanista. Bordelli, jossa aikaamme vietämme, ei ole mikään hutsula, vaan tasokas Herrainklubi. Saamme tutustua monenlaisiin miehiin, joita herrasmiehiksikin voisi luokitella, ja itseään tarjoaviin neitokaisiin, jotka muodostavat kiinteän kimpan, ikään kuin perheen kaikkine iloineen ja arkimurheineen.
Vaan onko tuo kaikki nyt hajoamassa, murenemassa neuvostovallan kuristuksessa? Pahalta näyttää, ja muutenkin ajat ovat levottomat kun Hitler joukkoineen on painelemassa Viron yli kohti Moskovaa.
Mart Sander kirjoittaa helppolukuista, helposti seurattavaa tekstiä – siis viihteellistä? – mutta samalla koukuttaa mukaansa historiallisilla viime sodan aikaisilla tiedoilla ja tunnelmilla. Suomalaisena lukijana valpastuu, kun hänen henkilönsä kuuntelevat Suomen radiosta tietoja sodan etenemisestä ja tuntevat empatiaa pohjoiseen veljeskansaan – ja entä se tutuntuntuinen neuvostoantipatia, piilevä ryssäviha, jota ei voi ääneen ilmaista.
Sanderin tekstin kautta pääsee toteamaan ja kuvittelemaan, että tuollaistahan se olisi ollut elämä Suomessakin, jos sodassa olisi käynyt toisin: ilmiantoja, pidätyksiä, alistumista, tappamista, kyydityksiä sinne Siperiaan saakka, jossa odottivat ainakin “kylmyys, nälkä ja köyhyys”.
Sander ei sorru erotiikan ylenpalttiseen esilletuontiin, mistään pornografiasta puhumattakaan, vaikka ainekset ovat koko ajan käsillä. Koko ajan läsnä jännä salaperäinen fiilis kaikessa toiminnassa, elämää moraalin harmaalla vyöhykkeellä.
Ollaan ja eletään ja pelätään yöllisiä koputuksia, äkkilähtöjä, ilmiantoja ja pidätyksiä niin Kukkin huushollissa kuin muuallakin Tallinnan kujilla ja kaduilla. Ja vielä yksi paha päälle näille tytöille rouva Kukkin suulla:
“Tässä ammatissa on kaksi vaaraa: rakastuminen ja kuppa.”