Tuuli Hypén: Nanna 4 : ketun koko kuva

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Uusin Nanna-sarjan albumi numero 4, Ketun koko kuva, koostuu sadasta sunnuntai-stripistä ja parista laajemmasta tarinasta. Melkoinen määrä materiaalia siis tarjolla ja myös paljon hauskaa!

Entiseen tapaan seurataan Nannan ja Ritun sekä väliaikaisasukiksi tunkeutuneen Missen elämää normiarjessa erilaisia city-eläimiä taaskaan unohtamatta. Lyhyissä tarinoissa löytyy kaikkea laidasta laitaan, oivalluksia ja vähän tasaisempaakin arkea… Opiskelua, juhlapyhiä ja toki Nanna käy myös kotona tapaamassa Äitiä ja Veikkaa, tuliaisina tietenkin kaupan kalapuikkeleita.

Piirrosjälki on tarkkaa, kauneinta ovat edelleen isot kokosivun kuvat – niissä on tunnelmaa ja herkkyyttä. Väritys on joskus hieman vaisua, mutta se ei menoa haittaa. Osansa lienee siinä, että nämä on julkaistu nimenomaan lehden sunnuntaistrippeinä.

Parasta Nannassa on eläinten ja ihmisten vastakkainasettelu, samoin kaupungin olojen ihmettely ja uudelleenarviointi kaiken järkevyydestä. Nanna on hyvän mielen sarjakuva parhaimmillaan. Itse luin tämän heti sen saatuani, olin sairaslomalla ja kyllä: Nannan lukeminen auttaa. Hihittelin ääneen muutamille loistaville oivalluksille sekä joillekin pienille yksityiskohdille, jotka toivon muidenkin lukijoiden huomaavan. Ja voi, Veikka nyt vaan on aina yhtä ihana, samoin sympaattinen Nilak. Nilak nimittäin poikkeaa vieraisille mukanaan pienehkö lunniparvi.

Ritu kyllästyy Missen loisimiseen asunnossa ja potkaisee kesäkissan pihalle. Misse ei tiedä mihin ryhtyä, koska LeMiau ei heti hyväksy kosintaa – tai oikeastaan hänen äitinsä ei sitä tee. Mutta citykissa keksii kyllä keinot, ainakin aluksi hän heittäytyy mukaan koejäseneksi MC Hellcatsin jengiin. Tosin se loppuu lyhyeen ja edessä on paluu lapsuuden maisemiin. Lisäksi seurataan aroparkiaisten surkeaa elämää luontodokumenteista, käydään eläin- sekä ihmismuseossa ja juhlitaan vappua, juhannusta ja joulua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tosin mukavasti sovellettuna citykettujenkin tarpeisiin.

Nanna-albumi sisältää myös ehkä hieman kätkettyä yhteiskuntakritiikkiä, kulutuskäyttäytymisen arviointia ja paljon muutakin ajankohtaista, kunhan asioita katsoo toisesta näkökulmasta. Silti tai ehkä juuri siksi Nanna ei ole menettänyt yhtään viehätysvoimastaan ja on aina yhtä nautinnollista avata uunituore albumi.

Suosittelen kaikille Nannan ystäville, myös erinomainen lahjakirja jokaiselle!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...