Lise Myhre: Nemi : Kylmää kyytiä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kylmää kyytiä metallimusiikin tahtiinsuorasukainen goottityttö Nemi on jälleen vauhdissa!”

Suomessa ei julkaista liikaa ulkomaisia strippisarjakuvia albumimuodossa. Näistä säännöllisin, Nemi, on edennyt jo 33. osaan. Pari albumia vuodessa on tarpeeksi, että vakituinen lukija kykenee jo alkamaan saada rutiinia. Syksyn tullen huomasinkin kaipaavani Nemiannosta.

Nemin nimihahmo on iältään nuori aikuinen nainen, mutta mieleltään hän ei ole lähelläkään kypsymistä. Nemissä ihastuttaa hänen aito vaihtoehtoinen elämänasenteensa, josta hän ei tingi. Hänelle on tärkeämpää olla oma itsensä kuin asettua toisten asettamiin muotteihin.

Tämän kokoelman suurin ongelma lienee, että Nemin poikaystävä, Grimm, on saanut mahdollisuuden lähteä bändinsä kanssa maailmankiertueelle. Tämä kiertue olisi hänelle unelmien täyttymys, mutta samalla se veisi Grimmin vuodeksi pois Nemin elämästä. Ongelman ratkaisu ei ole helppo.

Kylmää kyytiä on suhteellisen tavanomainen Nemi-kokoelma. Kenties tällä kertaa mukaan on mahtunut hieman tavanomaista enemmän perinteisestä strippisarjakuvista poikkeavia strippejä, kuten yhden kuvan strippejä.

Nemi on mainio sarjakuva, johon kannattaa tutustua. Siitä saa iloa talven pimeisiin hetkiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *