Erika Åberg ja Eva Trotzig: Neulottu rakkaudella : huiveja, pipoja, sukkia ja pikkuisen pitsiä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Eva Trotzigin tie käsityökirjailijaksi on ollut mielenkiintoinen: tietojeni mukaan hän on suorittanut uran kirjastoalalla ja kouluttautunut sitten käsityöammattilaiseksi. Neulottu rakkaudella sisältää kolmisenkymmentä ohjetta, jotka on toteutettu puhtaasta sekoittamattomasta villalangasta. Kuten alaotsikko kertoo, suurin osa töistä on melko pienimuotoisia. On paljon lapasia, huiveja ja muutamat sukat sekä jokunen vauvojen ja lasten neule. Vain yksi aikuisten villatakki on päässyt mukaan ja sekin näyttää olevan melko helppo­ ja nopeatekoinen. Tässä onkin kirjan idea: ohjeet ovat verrattain yksinkertaisia, vain parin pitsihuivin kanssa voi tarvita enemmän aikaa ja taitoja.

Langat ovat ruotsalaisia, mikä tietysti rajoittaa niiden löytymistä meiltä, mutta annettujen ohjeiden perusteella ne voi vaihtaa paremmin saatavilla oleviin, jollei muuten niin ammattitaitoisen lankamyyjän avustuksella.

Olen lukenut melko paljon käsityökirjoja ja selannut netin ja lehtien neuleohjeita, ja täytyy sanoa, etteivät tämän kirjan mallit nyt ehkä niitä kaikkein omaperäisimpiä ole, mutta kirja puolustaa kyllä silti hyvin paikkaansa tämänhetkisessä käsityökirjamaailmassa, jossa on suosittu kohtalaisen monimutkaisia malleja. Erityisesti minua viehätti kirjan alussa oleva Neulemuistoja-­luku, jossa kirjailija kertoi 1970­-luvun neulehistoriasta nostalgisin kirjoneulekuvin varustettuna. ­

Ihan käyttökelpoinen kirja joka tapauksessa, ja malliston ensimmäiset lapaset ajattelin toteuttaa heti kun ehdin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *