Ann Cleeves: Nousuvesi

Nousuvesi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Komisario Vera Stanhopesta on tullut minulle ikään kuin vanha ystävä, tapaan hänet sitten kirjan tai tv-sarjan parissa: hän on keski-ikäinen, ylipainoinen, vaatetyyleistä piittaamaton yksineläjä, mutta samalla hän on uskomattoman skarppi rikostutkija, jonka eloisat kastanjanruskeat silmät näkevät paljon. Eräs romaanin henkilö miettiikin tämänkertaisen rikoksen tapahduttua: ”Älkää puhuko ohi suunne! Hän näyttää puliakalta mutta on terävä kuin mikä. Kuin partaveitsi.”

Tällä kertaa Nousuvesi-romaani alkaa entisten koulutoverien kokoontumisella. He ovat nähneet toisiaan Lindisfarnen saarella joka viides vuosi teini-ikäisistä lähtien. Nyt kaikki ovat kuusikymppisiä, ja elämä on koetellut ja muuttanut heitä luonnollisesti kovin paljon. Annie on nuorena äitinä ollessaan menettänyt vauvansa. Louisa hoitaa Alzheimerin tautiin sairastunutta puolisoaan Keniä. Reipasotteisesta Philipistä on yllättäen tullut pappi. Ja vielä reipasotteisempi toimittaja Rick on saanut potkut televisiosta seksiskandaalin takia. Kokoontuminen alkaa perinteisin tavoin: Annie hoitaa ruokapuolen ja Rick juomat, kun taas muut tuntuvat vain hengailevan mukana. Mutta aamulla yksi heistä löytyy hirttäytyneenä, ja kun Vera ja oikeuslääkäri saapuvat paikalle, tapaus todetaan tietenkin murhaksi. 

Kun murhan taustoja aletaan tutkia, löytyy kaikkien kaapista luurankoja, jotka voisivat liittää heidät tapaukseen. Vera toteaakin jossain kohtaa viitaten tunnettuun murhaklassikkoon: ”Koko porukka voisi tietysti olla samassa juonessa. Niin kuin siinä filmissä. Siinä, jossa juna juuttuu lumeen. Jos he pysyvät tarinassaan, totuus ei koskaan selviä.” Dekkariperinteiden mukaisesti pitää tapahtua vielä toinenkin murha, ennen kuin totuus vähitellen selviää aivan viime sivuilla.

Nousuvesi on siis hyvin perinteinen brittidekkari, mutta ilmeisesti Veran ja hänen lähitiiminsä henkilökuvauksen takia sarja on onnistunut välttämään kliseisyyden. Tällä kertaa nousevat erityisesti esille Veran muistot äreästä isästään, joka tuntui lähes vihaavan tytärtään. Eikä Verakaan aina mikään pyhimys ole: ylikonstaapeli Joe tuntuu olevan hänen kultapoikansa, kun taas konstaapeli Holly jää väkisinkin vähemmälle huomiolle. Cleeves osaa kuvata näitä ihmissuhteita hienovaraisesti mutta samalla väkevästi. Ja kirjan yllättävä loppuratkaisu vetää lukijalta lähes jalat alta.

Annukka Kolehmaisen käännös oli enimmäkseen hyvin sujuvaa työtä. En ole koskaan lukenut Ann Cleevesiä alkukielellä, mikä on selvä puute, mutta tv-sarjat ovat antaneet ymmärtää, ettei Veran puheenparsi ole välttämättä mitään Oxfordin englantia. Vähän minua ihmetytti se, että lukuisat aye-sanat oli jätetty silleen, mutta ehkä tälläkin oli jokin tarkoitus, jota en ymmärtänyt.

Täytyy sanoa, etten ole lukenut Cleevesiltä yhtään huonoa kirjaa, ja kaikki hänen kolme dekkarisarjaansa ovat olleet omalla tavallaan hyvin nautittavia. Kannattaa lukea.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...