Ville Suhonen: Ompelijatar : Martta Koskisen kuolema ja elämä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Että se [oma mielipide] niin paljon poikkeaa yhteiskunnan mielipiteistä ei ole totuuden vika, sillä totuus on olemassa, se on muuttuvaista tietoa, joka on avoimena kaikkien hankittavissa.”

Nyt on käsissä teos, joka jopa pelottaa. Asiasta olen kuullut, mutta Ompelijatar-elokuvaa, joka viimeisestä suomalaisesta naisteloitetusta Martta Koskisesta (1896-1943) on tehty, en ole nähnyt. Asia on arka aina vaan niin yleisellä kuin yksilötasollakin: vakoilua, toisinajattelua, maanalaistatoimintaa, isänmaanpetosta.

Harjoittiko Hollolasta Helsinkiin muuttanut pitkä, puolikuuro ompelija-Martta petturuutta, aiheuttiko maalle niin paljon tuhoa että hänet piti teloittaa? Sitä selvittelee dokumenttielokuvan tekijä Ville Suhonen aineistolla, joka ei mahtunut elokuvaan; lisäksi elokuvan jälkeen tekijä sai paljon uutta asiaan liittyvää tietoa.

Jotenkin kieli keskellä suuta, ketään syyttämättä, hienolla tavalla kuljettaa Suhonen tarinaa eteenpäin, elokuvallisin otoin. Lukijana luen samoin: kieli keskellä suuta, varpaillani, kovalla intensiteetillä koko ajan – lipuuhan silmissä koko tunnettu vasemmistokaarti Hertta Kuusisesta Yrjö Leinoon, Väinö Tannerista Hella Wuolijokeen sekä sodanaikaisiin valtiomiehiin aina presidentti Risto Rytiä myöten. Miksei Rytikään armahda! Onko hän unohtanut sen hetken Mommilassa marraskuussa 1917, jolloin venäläiset matruusit osoittivat häntä ja hänen vaimoaan Gerdaa kiväärillä valmiina ampumaan?  Matruusit laskevat aseensa, kun Gerda nousee piilostaan, legendan mukaan, huutamaan:

”Ettekö näe että täällä on nainen!”

Istutaan vankiloissa kukin vuorollaan, etsitään toimeentuloa, matkustetaan maalle nälkää lievittämään, sanaa levittämään, myös pakoon. Välitetään salaista tietoa lentokentistä, it-pattereiden sijaintipaikoista, merkitään karttaan, kätketään papereita kirjahyllyihin, vöihin, aamutossuihin. Eletään jatkuvassa pelossa ja jännityksessä.

Tuossa ilmapiirissä elää viilipyttymäinen Martta. Hänet on tuomittu viiden vuoden vankeuteen jo parikymppisenä vuonna 1918. Vuonna 1933 rapsahtaa taas kaksi vuotta, sillä kotitarkastuksessa on takavarikoitu valtiopetokseen kiihottavaa kirjallisuutta sekä Underwood-merkkinen matkakirjoituskone, siis luovuttanut asuntonsa SKP:n käyttöön kirjallisuuden ja koneen säilytyspaikkana.

Vuonna 1918, jo, esikunta on antanut lausunnon, jossa Martta Koskinen määrätään ehdoitta I luokkaan: pidetään yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä.

Potentiaalinen teloitettava siis.

Ompelijatarta edetessä vahvistuu, kummallista kyllä, mielessä böllimäinen tunnelma kirjasta Nainen ryhmäkuvassa, tosin Heinrich Böll kirjoittaa fiktiota vankeudesta kun taas Suhonen kokoaa faktaa.

Erittäin antoisa teos Suhoselta – elokuvan nähneet saattavat ajatella vanhan lämmittelyksi?

”Tässä jutussa on raskauttavaa se, että en puhunut, mutta en yksinkertaisesti voi niitä kavaltaa, jotka ovat minuun luottaneet.”

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *