John Verdon: Painajaisuni

Painajaisuni

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Edellisen Gurney-kirjan kohdalla jo vähän mietin, luenko enää seuraavaa, mutta niinpä vain tässä taas ollaan. Painajaisuni on tuttua tavaraa: vanha kollega Jack Hardwick tulee esittämään eläköityneelle rikosetsivä Dave Gurneylle kummallisen rikosjutun, johon Gurney puoliväkisin sotkeutuu, kun ei osaa olla sotkeutumattakaan.

Tällä kertaa ihmetellään joukkoa itsemurhia, joita yhdistää epäilyttävän moni seikka. Kaikki uhrit ovat käyneet psykologi Richard Hammondin hypnoterapiassa tupakointia lopettamassa ja kaikki näkivät toistuvasti saman painajaisen ennen kuolemaansa. Onko Hammondilla kyky hypnotisoida ihminen tappamaan itsensä?

Juttua tutkivat poliisit ovat suorastaan kummallisen varmoja Hammondin syyllisyydestä ja suhtautuvat Gurneyn tutkimuksiin hyvin nihkeästi. Hammond itsekin vastustelee Gurneyn osallistumista, eikä halua puolustautua millään tavoin. Vielä kun jutun tapahtumapaikkana on hieman ränsistynyt lomakeskus Adironrack-vuorilla, jossa lumimyrskyt tukkivat tiet ja sähkötkin katkeavat strategisilla hetkillä, jättäen lomakeskuksen omien generaattoriensa varaan.

Jutusta tulee melko mutkikas ja mukana on selvästi tahoja, joiden kanssa ei ole mukava olla tekemisissä. Gurneyn suhde vaimoonsa Madeleineen on tutun hankala, tällä kertaa tosin Madeleinea ei hierrä niinkään tyytymättömyys rikosjuttuun vaan joku muu asia…

Kelpo tarinahan tämä on. Sivut kääntyvät kuin itsestään ja tarinan käänteet pitävät otteessaan. Ehkäpä sen seuraavankin Dave Gurney -kirjan voisi vielä lukea…

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...