Anna-Reetta Korhonen, Jukka Peltokoski ja Miika Saukkonen: Paskaduunista barrikadille : Prekariaatin julistus

Paskaduunista barrikadille

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä pamfletti kertoo elämästä joustavilla ja pirstaleisilla työmarkkinoilla. Paskaduunien yhteiskunnassa, jossa työnantajia ja työpaikkoja suojellaan työntekijöiden kustannuksella. Varoituksena kirjassa jo mainitaan, että se sisältää tositarinoita!

Kumman vähäinen keskustelu pätkätöistä ja joustavista työmarkkinoista on varmaankin eräs syy kirjan kirjoittamiseen. Työsuhteiden määräaikaisuus ja pätkittäisyys kun on arkea tuhansille valtion ja kunnan työntekijöille — siellä asia kierretään lailliseksi. Yksityinen työnantaja ei pitkään pysty kyykyttämään työntekijää lyhyillä määräaikaisuuksilla. Tähänkin varsinkin laman alkaessa tuli vastaus: vuokratyövoima, jonka käyttäjistä suurin osa on julkiselta sektorilta.

Toki osa työntekijöistä haluaa tehdä ja kokeilla monenlaista työtä, aikansa, mutta pysyvä työsuhde lienee vieläkin useimpien toive. Pätkätyöläinen jää usein vaille monia etuja, jotka saman työpaikan vakinaisille työntekijöille on tarjolla. Entäs prekariaatin eläke-edut, äitiyspäiväraha ja monet muut asiat, joita kovin nuori ei ehkä tule vielä ajatelleeksi. Prekaarin lapsi saattaa jäädä vaille päivähoitopaikkaa, koska vanhemmat (tai toinen heistä) ei juuri haettaessa olekaan työssä tai työsuhde on lyhyt ja määräaikainen.

Osansa saa myös pakollinen yrittäjyys eli työntekijän irtisanominen syystä tai toisesta, tämän pakottaminen yrittäjyyteen ja myöhemmin samojen palvelujen ostaminen tältä yrittäjänä. Eivät kaikki pysty, osaa eivätkä varsinkaan halua toimia yrittäjän statuksella.

Kirjassa on runsaasti pätkä- ja vuokratyöläisten sekä ulkomaalaisen työntekijän kertomaa omista kokemuksistaan — ei kovin kaunista. Tätä on työ nyky-Suomessa. Lisäksi tässä puututaan myös siihen, mitä ammattiliitot tekevät, mihin työväki nyt järjestäytyy? Vastauksiakin annetaan, tai ainakin toteuttamiskelpoisia toimintamalleja. Myös perustulosta puhutaan, järjen äänellä.

Suosittelen tutustumaan kirjaan, minua tämä ainakin ilahdutti. Itse seitsemän vuotta pätkätöitä tehneenä ja nyt oikein koko yhden vuoden työsopimussuhteessa olevalle tämä on innostava vaihtoehto. Kirjan osuus Kamppailuja barrikadin tuntumassa antaa monia esimerkkejä siitä, mitä muualla on tehty ja mitä voisi tehdä asian viemiseksi eteenpäin. Lukekaa tämä ja miettikää, jos ette vielä ole olleet pätkätöissä. Se voi olla edessä nopeammin kuin luuletkaan!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...