Pietarilainen polkuhevonen on elämäkerta aina lapsuudesta ylioppilasikään asti, elämästä sotalapsena Ruotsissa – onneksi sentään yhdessä äidin kanssa – ja paluusta tuolloin melko ankeaan Suomeen. Marianna Flinckenberg-Gluschkoffilla oli omalla tavallaan kuitenkin onnellinen ja rikas lapsuus, vaikka hän oli sotaorpo. Isä menehtyi pari kuukautta ennen välirauhaa jättäen jälkeensä ikuisen kaipauksen sekä puhdetöinä tehdyn polkuhevosen.
Elämä Helsingissä asettuu uomiinsa venäläisemigranttien laajennetun suurperheen hoivissa. Marianna saa hyvän kasvatuksen lukuisilta sukulaisiltaan, lisäksi osa sukuhaarasta on suomenruotsalaisia. Kulttuuripiirit tulevat tutuiksi kuin huomaamatta, vaikka äiti on aikanaan isälle luvannut kasvattaa tyttärestä aidon suomalaisen. Hän saa kuitenkin oppia ihania venäläisiä satuja ja lauluja sekä erilaisia ortodoksisia tapoja käydessään kirkossa isoäidin kanssa. Kun suomenruotsalaisten puolelta karttuu sekä kielitaitoa että hauskoja lauluja ja myös toisenlaisia juhlanviettotapoja, on tytöllä pohjanaan vankka erilaisten kulttuurien tuntemus. Samalla se on ehkä antanut hänelle vielä enemmän ja kasvattanut myös ymmärtämystä muita kulttuureita ja kansoja kohtaan. Toisaalta se on johdattanut hänet ehkä ikuiseen identiteettinsä etsintään.
Pietarilainen polkuhevonen kuvaa erinomaisesti emigranttiyhteisön elämää 1940- ja 1950-luvuilla Helsingissä, kesiä Espoon saaristossa kalastajien ja samanikäisten ystävien kanssa sekä koulunkäyntiä myöhemmin Lahdessa täysin erilaisessa ympäristössä. Mainiota ajankuvaa sekä paikkakunnista että ihmisistä ja heidän suhtautumisestaan venäjää julkisesti puhuviin.
Tämä on miellyttävä elämäkerta, joka ennemminkin suuntautuu kulttuuriympäristöön ja elämään hetkessä. Flickenberg-Gluschkoff ei ole jäänyt voivottelemaan kurjuutta tai kärsimään traumoja erilaisista muutoksista, joita hänellä on ollut jo hyvin pienenä tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Mariannasta kasvoi kuin huomaamatta ilmeisen sivistynyt maailmankansalainen, joka ei syyttele ketään eikä mitään kohtalostaan. Elämästä, joka kaikesta päätellen on alusta asti tarjonnut hänelle lämmintä rakkautta, suuren verkoston sukua ja ystäviä sekä tukea aina tarvittaessa.
Suosittelen kaikille elämäkertojen ystäville sekä varsinkin sodanjälkeisestä Helsingistä ja emigranttiperheistä sekä heidän historiastaan kiinnostuneille. Flickenberg-Gluschkoff on ansiokkaasti merkinnyt ylös paljon emigranttien perhehistoriaa, upseerimiehistä aina kauppiaisiin asti ja kuvaa tätä mennyttä maailmaa lämpimästi ja herkän ymmärtävästi.