Marko Hautala: Pimeän arkkitehti

Pimeän arkkitehti

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pimeän arkkitehti on kauhusta tunnetun Marko Hautalan yhdeksäs kirja. Aiemmista teoksistaan hän on saanut mm. Kalevi Jäntin palkinnon ja Tiiliskivipalkinnon.

Pimeän arkkitehdin kauhu asuu kerrostalossa. Rikkaasta perheestä kotoisin oleva Joni muuttaa uuteen asuntoon. Muutos on aikamoinen, sillä hän ei ole aiemmin asunut kerrostalossa. Päällisin puolin talo on tavallinen, se on nähnyt parhaat päivänsä jo 60-luvulla. Rappeutuminen ei kuitenkaan ole talon pahin puoli, sillä sen porraskäytävissä piilee kuitenkin jotain muuta. Talossa on epämääräinen painostava tunnelma ja talossa nukkuminen tuntuu mahdottomalta.

Joni saa tietää, että yksi talon entisistä asukkaista tappoi tyttärensä talon kellarissa. Ja että öisin talon rappukäytävillä vaeltaa ihmisiä. Jonin naapureilla on omat historiansa, jotka vain tekevät tilanteesta kummallisemman. Nämä ovat jänniä persoonia, jotka laittavat lukijan miettimään tiukasti talon tapahtumia. Henkilöiden välinen dialogi on sulavaa ja se kuljettaa juonta eteenpäin mukavasti.

Itseeni tämä iski aika kovaa. Jonin näkökulma on epäluotettava, koska hän kärsii MD-oireista eli pakonomaisista haaveilukohtauksista. Tämä yhdistettynä outoihin havaintoihin saa lukijan epäilemään kaikkea.

Marko Hautalaa on markkinointipuheissa mainostettu Suomen Stephen Kinginä. Vaikka kyseessä on hyvin kunnianhimoinen vertaus, sitä voi pitää perusteltuna. Kingin tapaan Hautala on hyvä ottamaan tavallisia ihmisiä tarinoidensa päähenkilöiksi. Tunnelma hiipii esiin hiljalleen ja tarina vangitsee lukijansa. Siksi kirjaa varauksetta voikin suositella kauhun ystäville.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...