Marko Hautala: Kuokkamummo

Kuokkamummo

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia.

Lähiön kellarissa siirretään kansanperinnettä eteenpäin, kun nuoret kertovat toisilleen kauhujuttuja Kuokkamummosta. Perinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle ja herättää yhä pelkoa.

Vanhat pelot riivaavat myös Samuelia ja Maisaa, nyt jo aikuisia Kuokkamummon vaikutuspiirissä kasvaneita. Samuel on perustanut perheen ja siirtynyt elämässään eteenpäin, mutta isän kuolema tuo lapsuusmuistot mieleen, ja teininä menetetyn rakkauden. Maisa tekee uskontotieteen väitöskirjaa Kuokkamummon legendasta ja näkee tarinoissa uskonnon piirteitä.

Traumansa molemmilla, eikä nuorempikaan sukupolvi jää ilman. Ihmisiä katoaa, ja on kadonnut ennenkin. Urbaanilegendat ovat urbaanilegendoja, vaan entäs kun ihmisiä katoaa ja kuolee ihan oikeasti?

Näkökenttä pimeni. Paksu kangas vedettiin hänen päänsä yli. Se asettui ihoa vasten, pakotti päästämään irti puhelimesta, pisteli kasvoja ja löyhkäsi kellarille ja hänen omalle pahanhajuiselle hengitykselleen, kun hän huusi kangasta vasten.

Kuokkamummo on synkkä, pelottava kirja, jossa Marko Hautala on tarttunut todelliseen vaasalaiseen urbaanilegendaan ja rakentanut siitä jotain todella karmivaa. Kuokkamummo on vakuuttava ja pelottava kauhukirja, jonka luoma tunnelma on todella selkäpiitä karmiva. Erinomaista työtä!

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...