Eija Piekkari: Pimeän avain

Pimeän avain

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hollolalainen Eija Piekkari on kirjoittanut jo toistakymmentä vuotta suosittua ja varsin tasalaatuista rikosylikonstaapeli Kristiina Elosta kertovaa dekkarisarjaa. Nyt ilmestynyt Pimeän avain onkin jo sarjan 14. osa. Piekkarin kirjoja voisi luonnehtia sellaisiksi melkein-cozy-crime -dekkareiksi, koska hän ei mässäile väkivallalla, mitä monet lukijat arvostavakin, mutta ei myöskään sorru romantiikkaan tai rikosten vähättelyyn. Murha on murha näissäkin teoksissa.

Pimeän avain alkaakin aika tavalla erilaisena kuin sarjat varhaisemmat osat: siinä Aada herää oudosta pimeästä paikasta narulla jalastaan kiinnisidottuna. Mitä hänelle oikein on tapahtunut, onko kyse vain jostain liian pitkälle menneestä pakopelistä ja kuka häntä pitää vankina, näistä asioista Aadalla ei ole aavistustakaan.

Lukija saa pian tietää enemmän kuin rikoksen uhri, niinhän dekkareissa usein käy; hänelle esitellään omalaatuinen ihmissuhdekuvio Aadan lähipiiristä, jossa rakkaussuhteet, mustasukkaisuus, kateus ja suoranainen pahuus kukoistavat.

Aadan sisko, hänelle hyvin läheinen kampaaja Emilia, ilmoittaa pian sisarensa kadonneeksi, ja Krisse Elo saa asian tutkittavakseen, mutta Emiliaa ei oteta poliisissa heti kovin vakavasti – kerrankos sitä nyt aikuinen ihminen päättää ottaa hatkat vähäksi aikaa ja häipyä vaikka ulkomaille. Lisäksi Krissellä on ongelmia ihan omasta takaakin: hän on löytänyt rinnastaan kyhmyn, ja pelko kohtalokkaasta sairaudesta tekee vaikeaksi keskittyä työhön. 

Kirjan rikosjuoni oli aivan kelvollinen, ja Piekkarille ominaiseen tapaan henkilöhahmot ja heidän kehityksensä ja itse asiassa myös vanhenemisensa on kuvattu uskottavalla tavalla. Krisse siis epäilee itsellään syöpää ja paras ystävä Samppa joutuu selkäleikkaukseen. Kasolan veljekset ne tosin pysyvät aina vain samanlaisina anteliaine sahtikanistereineen, mutta tällä kertaa heidänkin ihmeen hyvästä muististaan on hyötyä Aadan katoamisen tutkimisessa. Eikä foliohattu-Uimonenkaan ole miksikään muuttunut, tullut vähän paranoidisemmaksi ehkä vielä vain. Itse asiassa tämä oli ensimmäinen lukemani romaani, jossa kohtasin näin ajankohtaisen aiheen:

”Nainen näytti itkeneeltä ja valvoneelta. Sen pystyi päättelemään silmistä, vaikka koko kasvoja ei näkynytkään maskin vuoksi.”

Eli koronan mokomahan se pilkistää nyt sitten jo rikoskirjallisuudessakin. Mutta vallan hyvä kirja Piekkarilta jälleen kerran.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 170 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...