Leif GW Persson: Pinokkion nenä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tämän kesän yksi parhaista dekkareista tulee vähemmän yllättävästi Ruotsista. Ja vielä vähemmän yllättää se, että kirjoittajana on vanha kunnon Leif GW Persson. Pinokkion nenä on hänen yhdeksäs suomennettu rikosromaaninsa, ja edeltäjiensä tapaan se sisältää yllätyskäänteitä ja vaaratilanteita sekä sangen nokkelan [sic!] loppuratkaisun. Kun päärooliin vieläpä istutetaan vanha rahalle, naisille ja viinalle perso irstailija eli rikoskomisario Evert Bäckstrom, tietää lukija jo ensimmäisiltä sivuilta, että nyt ollaan hyvissä käsissä. Antaa tositarinan Pinokkion nenästä viedä!

Kuuluisa maahanmuuttajien puolustusasianajaja Thomas Eriksson löydetään kotoaan kallo murskana. Eriksson oli epämiellyttävä tyyppi, aina jokin vilunkipeli mielessään, ja jolla oli kaiken lisäksi vielä hengenvaarallinen koira. Todistajista ei ole varsinaista pulaa, mutta rikospaikkatutkijoille ja oikeuslääkäreille käy pian selväksi se, että Erikssonin väkivaltaiselta murhalta näyttäneeseen tapaukseen liittyy paljon enemmän epätavallisia ja outoja asioita kuin yleensä. Tutkintaa vaikeuttavat myös iltapäivälehdet, jotka saavat tapauksesta päiväkausiksi mehevää sivujentäytettä – varsinkin, kun poliisitutkinnan (joka sattuneesta syystä vuotaa kuin seula julkisuuteen) kuumin jälki johtaa nopeasti kohti hovipiirejä ja heidän epämääräisten taidemyyntiensä melko todennäköisiä yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja moottoripyöräjengeihin. Taidekauppaa on harvoin pelattu näin kovin panoksin.

Mutta mitä tästä tuumiikaan vanha komisario Bäckström? Hän ottaa ilon irti tutkimuksista unohtamatta tunkea salkkuunsa jotain sopivaa aina silloin, kun sellaiseen tarjoutuu tilaisuus. Entä pitäisikö Bäckströmin ottaa vakavasti käsittämättömän hyvännäköisen nuoren poliisin ehdottama tutkintalinja, jossa asianajajan murha linkittyisi loogisesti yksiin huutokauppaluettelolla hakatun aatelismiehen sekä dementoituneen leskirouvan väitetyn eläinrääkkäystapauksen kanssa?

Joka tapauksessa Leif GW Persson tuntuu pitävän hauskaa koko 560 sivun mitalla, eikä ota vakavaa rikostutkintaa kovinkaan ryppyotsaisesti, kuten ehkä toisaalla tuotannossaan. Hän panee halvalla päähenkilöään, mutta ehkä yksipuolisen ääliöluonteen sijasta Evert Bäckströmistä paljastuu myös oikeasti fiksun miehen piirteitä. Tarina on harvinaisen pakoton, erinomaisesti dramatisoitu ja kerrottu, kaiken kaikkiaan aivan huippulaatuinen rikosromaani. Tälle vahva suositus!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

5 kommenttia

  1. Pitäisiköhän pitkästä aikaa minunkin lukea ruotsalainen dekkari? Perssoniin en ole tainut tutustua ollenkaan.

  2. Kannattaa kokeilla. Aloita esim. Edunsaajista. Jos se kolahtaa, kolahtavat muutkin. Tämä on myös ihan kelpo aloitus, tosin siinä mielessä erilainen Persson, että huumoria on mukana enemmän kuin yleensä.

  3. Täytynee ottaa nyt Persson uudelleen käsittelyyn. Olen lukenut häneltä vain esikoiskirjan Possujuhla, joka ei kolahtanut minuun mitenkään. Mutta ainahan on hyvä antaa toinen mahdollisuus 😉
    Harmillisesti on nyt edelleen luettu eri kirjoja, joten en ole päässyt kommentoimaan 😛

  4. Kyllä minä tästä aloitan, olen jo kirjaston varauslistalla!

  5. Tämä kolahti! Ehkä joskus joutessani testaan tuota aikaisempaakin tuotantoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *