Markus Bennemann: Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

On kai väärin nimittää eläintä murhaajaksi, koska vaikka eläinten maailmassa väkivaltaa ja kuolemaa esiintyy paljon, toisen kuolema on aina toisen elämä ja kyse on vain henkiinjäämisestä.

Toisaalta — tässä kirjassa esitellään niin kylmäveristä ja laskelmoitua hengenriistoa, että murhaaja-nimitys alkaakin tuntua oikein sopivalta. Markus Bennemann on löytänyt monenlaisia kiehtovia esimerkkejä eläinmaailman julmista ja kekseliäistä tappokeinoista. Jos haluaa ajatella eläimiä — kuten vaikkapa nyt oravia — suloisina palleroina, tätä kirjaa ei kannata lukea.

Mielenkiintoinen on esimerkiksi afrikkalainen hunajaopas. Tämä lintu houkuttelee ihmiset avukseen. Hunajaopas saapuu ihmisten luokse ja johdattaa heidät lähimmälle mehiläispesälle. Ihmiset tekevät likaisen työn savustamalla mehiläiset pihalle ja rikkomalla pesän. Kun ihmiset ovat keränneet hunajan, hunajaopas pääsee herkuttelemaan mehiläisvahalla ja pesään jääneillä toukilla. Hunajaopas yrittää saada avukseen myös muita eläimiä, mutta vain ihminen on riittävän fiksu seuraamaan lintua.

Yhden eläimen kerrallaan käsittelevä kirja sopii mainiosti silloin tällöin luettavaksi välipalaksi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...