Marjut Pettersson: Pohja

Pohja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anna ja Peter ovat kolmikymppinen aviopari. He päättävät hankkia talon, jolla on historia, ja sellaisen he totisesti saavatkin. Aluksi niin viehättävältä tuntunut talo osoittautuu painajaismaiseksi pettymykseksi yhä laajenevine vesivahinkoineen. Koko alakerta on kastunut, ja kattokin vuotaa ja pitää uusia. Anna ja Peter tuntevat itsensä petetyiksi talokaupassa ja ryhtyvät toivottomalta tuntuvaan taisteluun vakuutusyhtiötä, kaupungin virkamiehiä ja urakoitsijoita vastaan. Lopulta varsinkin Anna alkaa epäillä, että taloa vaivaa jokin yliluonnollinen kirous, kun kaikki näyttää kääntyvän heitä vastaan.

Pohja kertoo Annan ja Peterin taloprosessista varsin perinpohjaisesti ja realistisenkin tuntuisesti, joten Pettersson on ilmiselvästi perehtynyt asiaansa. Ehdin jo kirjan alkupuolella ajatella, että aihepiiri ei kiinnosta minua ollenkaan, mutta jollain erikoisella tavalla kerronta sitten kuitenkin jaksoi, tosin vähän nykäyksittäin, viedä loppuun asti. Ehkä syynä oli Annan ammatti kirjallisuudentutkijana ja toistuvat viittaukset ja alluusiot Topeliukseen, jonka romaania Linnaisten kartanon viheriä kamari Anna kääntää uudelleen.

Jotain topeliaanista Pohja -­romaanin perusrakenteissa ja loppuratkaisussa onkin, ja byrokratiaa vastaan käydyssä taistelussa on paikka paikoin saavutettu ihan kafkamaista tunnelmaa. Ei siis mitään hassumpia vertauskohtia esikoiskirjailijalle.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...