Christopher Priest: The Prestige

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

1800-luvun lopulla kaksi nuorta taikuria, Borden ja Angier, kohtaavat meedion istunnossa — toinen on meedio, toinen oikeamielinen totuudenpaljastaja, joka haluaa paljastaa meedion petkuttajaksi. Tästä kohtaamisesta saa alkunsa vuosisadan riita. Molemmista miehistä tulee lopulta maailmanluokan illusionisteja, joiden urat saavat potkua keskinäisestä kilpailusta.

Bordenin ja Angierin välinen riita ei hiivu koskaan, vaan jatkuu läpi sukupolvien. Tarinaa kerrotaan nykypäivän näkökulmasta, kun miesten lapsenlapsenlapset kohtaavat ja huomaavat vanhan kiistan koskettavan heidänkin elämäänsä. Varsinainen tarina kerrotaan erittäin tyylikkäästi molempien päiväkirjojen kautta.

Päiväkirjat on luonnollisesti kirjoitettu uskollisesti kirjoittajiensa näkökulmista. Bordenin näkemys kuullaan ensin, sitten Angierin, ja on mielenkiintoista lukea, miten samat tapahtumat koettiin eri näkökulmista.

Salaisuudet ovat kirjan tärkeä teema. Taikureille temppujen ja illuusioiden salaisuuksien säilyttäminen on tietysti tärkeä asia ja Bordenin ja Angierin välisessä kilpailussa on pitkälti kyse toisen mestariteoksen salaisuuden selvittämisestä. Laajemmin käsitellään sitä, miten suuren salaisuuden säilyttäminen vaikuttaa elämään — sekä Bordenilla että Angierilla on kannettavanaan melkoinen salaisuus.

Kaikkiaan The Prestige on voimakas, houkutteleva teos. Pidin siitä poikkeuksellisen paljon ja suosittelen sitä lämpimästi. Kirjasta on tehty vuonna 2006 myös Christopher Nolanin ohjaama samanniminen elokuva, joka on kuulemani mukaan varsin hyvä tulkinta kirjan perusasioista, vaikka tiettyjä mutkia oikookin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Olen katsonut elokuvan, eikä se kuulostanut kovin paljon tältä juonikuvaukselta. Perusasioiltaan kyllä. Kannattaa varmaan katsoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *