Maija Kajanto: Pyykkipäivä

Pyrkimyksissäni lukea lisää viihdekirjallisuutta osuin nopeasti Maija Kajannon suositun Kahvila Koivu -sarjan äärelle. Sarja on ollut pidetty, eikä suotta, sillä se on sujuvaa viihdekirjallisuutta tutulla ja turvallisella kaavalla. Trilogiaksi suunniteltu sarja tuli lopulta viiden osan jälkeen päätökseen ja Kajanto on nyt aloittanut uuden sarjan.

Järin kauas Kahvila Koivun konseptista ei uusi sarja karkaa: Puistokadun pesula -sarjassa kolmekymppinen Inka palaa pieneen kotikaupunkiinsa ja perustaa sinne kahvilan sijasta pesulan. Inka on viettänyt vuosia Australiassa rennosti reppureissaten ja erilaisissa hanttihommissa, muun muassa pesulassa. Ulkomaan vuosista on jäänyt paljon kokemuksia, jonkin verran sydänsuruja ja hankala suhde Australiaan jääneen pikkusisko Ellan kanssa.

Kirjan alussa perustetaan pesulaa ja laitetaan paikkoja kuntoon kovalla tarmolla ja fiftarityyliin sisustaen – Inka on omaksunut kouluaikoinaan tädiltään 50-luvun pukeutumistyylin ja ottaa sen pesulansa sisustuksen ohjenuoraksi. Pesulan kanssa samassa rakennuksessa on palvelutalo, jonka lakanapyykeistä Inka saa taloudellisen selkärangan lähteä perustamaan pesulaa pikkupaikkakunnalle.

Pesulan perustaminen on Inkalle myös keino tutustua paikkakunnan ihmisiin. Hän saa ystäviä ja pesulan ympärille muodostuukin mukava tuttavapiiri erilaisissa elämäntilanteissa olevia naisia. Romanttista viritystäkin on luvassa, mutta rakkauden tiellä on kaikenlaisia pieniä esteitä. Onneksi ne eivät ole ihan niitä tylsimpiä väärinkäsityksiä, vaikka suuria yllätyksiä Pyykkipäivä ei tarjoilekaan. Sujuvasti Kajanto tarinaa rakentelee. Lukiessa miellyttää pikkuhiljaa kehittyvä ystävyys eri-ikäisten ja eri elämäntilanteissa olevien naisten välillä ja toisaalta hiljalleen paljastuva kipeä tausta Australiasta ja sitäkin ennen lapsuudesta.

Kajanto kirjoittaa toimivaa heteroromanttista viihdekirjallisuutta. Kahvila Koivusta pitäneiden varsinkin kannattaa tutustua myös Puistokadun pesulaan.