Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rajalliset maat on Olli Heikkosen kuudes runoteos. Esikoisestaan Jakutian aurinko hän sai Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja teoksestaan Teoria Kaikkein pienimmistä Einari Vuorela -palkinnon, se jaetaan joka kolmas vuosi.
Jos runojen lukeminen jäi niihin muutamaan pakolliseen äidinkielen tunneilla ja haluaisit nyt aloittaa, voisin suositella Rajalliset maa -teosta. Sen kieli on kuulasta, arvokasta, lempeällä tavalla kriittistä ja ajattelemaan herättelevää. Ilmiasu on levollinen, säkeet rytmitetty visuaalisesti eheiksi ja kauniiksi kokonaisuuksiksi. Muoto on säntillisen tarkka, riviväli aina sama, oikea reuna lähes aina samalainen, vasen aaltoilee, siinä voi nähdä vaikkapa linnun siipiä, sotalippuja tai jokia. Kirja on jaettu seitsemään lukuun ja alkusanoihin. Luvuilla ei ole nimiä, kunkin luvun ensimmäisen rivin luen kuin nimen: 1. Lokakuussa 1632 kaikki oli mahdollista, 2. Missä Uppsalassa kuningas on käynyt, 3. Tavan mukaan miehet kuluttavat aikaa, 4. Kieleen on jäänyt sanoja, 5.Kukin omalla vuorollaan, 6. Ajatelkaa, ja moni ruhtinas ajattelee, 7. Kansat vaeltavat Euroopassa ja alkusanat: Ajatelkaa Eurooppaa.
Teoksessa vilahtaa jotain historiasta tuttua, onhan sen yksi aihepiiri Eurooppa 1600-luvulla, sen ajan valtapolitiikka, maaseudun olot ja kieli. Euroopassa käytiin tuolloin kolmekymmenvuotinen sota. Sota alkoi protestanttien ja katolisten välisenä kahinointina, laajeni vähitellen käsittämään nykyisen Euroopan. Sodassa taisteli myös suomalaisia osana Ruotsin joukkoja.
Mikään historian oppikirja runoteos ei kuitenkaan ole, eikä runojen avautumiseen tarvita historiaan perehtymistä. Runollinen ilmaisu auttaa näkemään historiaa uudesta näkökulmasta, antaa syvyyttä ja saattaa innostaa lukemaan lisää. Vaikka historia on historiaa, samat teemat ovat tuiki ajankohtaisia juuri nyt. Tai ne ovat ajasta riippumattomia: sota, sodan mielettömyys, valtapolitiikka, ahneus, juonittelu, kylmyys, kansanvaellukset … Ajattomuutta Heikkonen korostaa hyppäämällä samassa runossa menneestä nykyiseen ja päinvastoin.
”Miehet, lippu ja liinat paukkukoot päin vihollista /…Oli määrä ryöstää ja tuhota, oli käsketty määrä, / mutta kaikki lyijy, tina ja lasi oli ennalta viety. / Siksi otetaan haltuun Strahovin kirjasto, / munkkilatina ja pöllönsiivet…/ Ne kaikki kääröt ja kirjat / nahkakansiin sidotut, kärrätään / Ruotsiin, Suomen Turkuun. / Ja kun Turku palaa, uusi Turku / pakotetaan ruutukaavaan. / Niin paljon vettä on Aurajoessa virrannut / virrannut paljon sameaa, / että se näyttää nyt ihan musteelta.”
Sodilla tavoiteltiin silloin – niin kuin nyt valtaa ja rahaa. Rajoja siirreltiin – niin kuin siirrellään nyt.
”Kansat vaeltavat Euroopassa, sillä mitä / rajat ovat, mitä vain suttuisia viivoja / pensaita, jokia ja puita, kuten ovat nuottiviivat / soran ja kaislan suhinaa täyteen sävelletyt… Hänen nimensä on sävelletty / jos hän on saksalainen, venäläinen, puolalainen, ruotsalainen, skotti, lätti, kroaatti, puolalainen, katalaani / virolainen, suomalainen, vain tuuli sitä vaikertaa, vain tuuli / mikä hänen nimensä on… / Hänen nimensä on soran ja kaislan nimi, / Europe. Tie on polku. /
Mikä on muuttunut sitten kolmekymmenvuotisen sodan? Tätä kysytään kirjan lopussa. Eipä paljon mikään. On vain tullut uusia ilmaisuja samoille asioille: ”Kieleen syntyi uusia sanoja, kuten populisti / suvakki ja täi.” Mutta: ”Kaikki näkivät, mitä sillä oli, villisisan hymy, härän tietokone / ja esihistorialliset kulmahampaat.”