Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vammaisurheilu jos mikä on aihe, joka harvemmin näkyy uutisissa, saati sitten populaarikulttuurissa. Niinpä tuli aikaimoisena yllätyksenä, että Takehiko Inoue, yksi Japanin tunnetuimmista sarjakuvapiirtäjistä, on omistanut aiheelle kokonaisen viisitoistaosaisen sarjan. Tarkalleen ottaen sarjakuvassa on kyse pyörätuolikoripallosta, joka on maailmalla yksi harrastetuimmista liikuntavammaisten urheilulajeista.
Tarinan ytimessä on kolme hahmoa. Tomomi Nomiya vaikuttaa ensin kliseiseltä kovikselta ja koulupudokkaalta, mutta nuori mies on keskellä kriisiä. Nomiya on töhöilyllään aiheuttanut tytön halvaantumisen liikenneonnettomuudessa, joka johtaa aikamoiseen itsetutkiskeluun ja elämänmuutokseen, mikä saattaa hänet sattumalta yhteen Kiyoharu Togawan kanssa.
Jalkansa menettänyt Togawa on entinen pikajuoksijalupaus, joka nykyään suhtautuu pyörätuolikoripalloon samalla intohimolla kuin entiseen juoksijanuraansa. Tämä aiheuttaa kuitenkin jatkuvaa kitkaa Togawan joukkueen kanssa, joille pyörätuolikoripallo on enemmän harrastus kuin jotain jossa voisi oikeasti menestyä. Togawa ei kuitenkaan hyväksy ajatusta “vammaisurheilusta” – hänelle on olemassa vain urheilua.
Kolmas päähenkilö Hisanobu Takahashi on Nomiyalle tuttu, sillä vasta hiljattain he pelasivat koulussa samassa koripallojoukkueessa. Takahashi on menestynyt ja suosittu oppilas sekä joukkueensa kapteeni, mutta hänen elämänsä muuttuu nopeasti ja peruuttamattomasti hänen jäätyä auton alle.
Vaikka Realia voi luonnehtia urheilusarjakuvaksi, niin jo hahmoesittelystä voi päätellä, että sarjakuvan teemat menevät paljon syvemmälle. Mitä oikeastaan on vammaisuus? Usein vammaisuutta ajatellaan diagnoosin kautta; kyseessä on jonkinlainen heikkous ja puute, joka saa vammaisen näyttäytymään yhteiskunnan kannalta passiiviselta ja toimenpiteiden kohteelta. Kuitenkin vamma on vain yksi – eikä lopulta edes niin suuri asia – kokonaisuudessa nimeltä ihminen.
Realissa tämä korostuu entisestään siinä mielessä, että kaikki päähenkilöt ovat urheilullisia ja aika perinteisen maskuliinisia, eli ei ehkä sellaisia, joihin ihmiset yleensä yhdistävät vammaisuuden. Vaikka vammaisuuden kohtaaminen tuo heissä esiin väistämättä erilaisia haavoittuvuuden tunteita, Inoue korostaa sarjakuvassaan, että vammaisuus ei itsessään ole yhtä kuin heikkous. Hahmot ovat aina enemmän kuin se mitä heille on tapahtunut, olkoonkin, että varsin vaikeita asioita päähenkilöt joutuvat käymään läpi.
Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä, minne juoni kolmikon lopulta vie. Erityisesti Tomomi Nomiya on tässä vaiheessa vielä kysymysmerkki, hänhän ei ole itse vammautunut, joten hänen näkökulmansa on siinä mielessä erilainen kuin muiden. Takahashi puolestaan on aikamoisessa aallonpohjassa, mutta hänen näkökulmansa on sikäli kiinnostava, että ennen fyysisen voiman itsestäänselvyytenä ottanut hahmo joutuukin tilanteeseen, jossa hän on muiden ihmisten toimien kohde. Ei edes henkilökohtaiset rajat ja intimiteetti ole enää selviö.
Inouen taidot kuvittajana ovat tunnetut, onhan hän tullut kuuluisaksi sarjakuvista Slam Dunk ja Vagabond. Hän osaa kuvata toimintaa taitavasti, koripallo-ottelut eivät jää epäselviksi ja mukana on juuri sopiva määrä vauhdin tunnetta. Hän osaa kuvata myös tunteita erinomaisesti, sekä piirroksen että käsikirjoituksen tasolla. Siinä piileekin tämän sarjakuvan voima. On ihan se ja sama kiinnostaako lukijaa pyörätuolikoripallo tai vammaisuus teemana. Tarina toimii, koska hahmot toimivat, ja vaikka kolmikko ovat persoonina hyvin erilaisia, ovat kaikki yhtä mielenkiintoisia.
Koskettava ja inhimillinen tarina tulee siis ilman muuta luettua loppuun saakka, ja samaa luku-urakkaa voin ehdottomasti suositella muillekin. Sääli, että heräsin sarjakuvan olemassaoloon vasta nyt, kun fyysisiä kappaleita on vaikeaa saada enää käsiinsä, mutta onneksi sarjakuva on luettavissa edes sähköisessä muodossa.