Mark Paytress: Rock kautta aikojen : aikakaudet, tyylit ja artistit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rockin historiasta voisi tehdä vaikka millaisen teoksen. Voisi keskittyä genreihin ja vinkkailla must hear -kappaleita, vain mielikuvitus on rajana.

Rock kautta aikojen on tehty hieman helpomman kautta. Genreistä kerrotaan jonkin verran sekä vaikuttaneimmista bändeistä ja artisteista vuosikymmen kerrallaan. Muusikoista ja yhtyeistä on noin sivun juttu ja näin netin kulta-aikana ei kirja tarjoa paljon todella kiinnostavia tiedonmuruja. Kirja voisi olla kattavampi ja etenkin tiettyjen musiikintekijöiden ja yhtyeiden, kuten Queenin ja Slipknotin, puuttuminen tuntuu anteeksiantamattomalta.

Parasta kirjassa on erikoiskappaleet esimerkiksi metallimusiikin kehittymisestä ja Beatlemaniasta. Kirja sopii vasta rockista kiinnostuneille ja nuorille vaikka opiskelumateriaaliksi.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...