Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Runoilija X

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Xiomara Batista on New Yorkissa asuva teinityttö, joka on opetettu pitämään sanansa sisällään. Ympäristö on tukahduttava: perheessä Xiomaralla on alistettu asema, äidin katolinen uskonnollisuus ja sen kielteisyys kaikkea seksuaalista kohtaan painaa Xiomaran nousevaa naiseutta maahan, eikä perheen ulkopuoleltakaan tukea tule.

Koulussa äidinkielenopettaja kutsuu Xiomaran lavarunouskerhoon, joka antaa Xiomaralle tilaisuuden tulla kuulluksi – mutta kerho on sellaiseen aikaan, että Xiomaran pitäisi olla kirkossa saamassa oppia vahvistuksen sakramenttia varten. Eikä kirkosta saa missään nimessä olla poissa.

Puitteet ovat siis jokseenkin ahdistavat, mutta Xiomara pystyy löytämään itsestään voimaa ja rohkeutta ja saamaan äänensä kuuluviin. Runoilija X on vahva kertomus, jonka afrolatinalaista nuoren naisen ääntä suomenkielisessä kirjallisuudessa ei kovin usein ole kuultu.

Runoilija X on kirjoitettu säeromaanin muotoon. Siinä missä A. W. Yrjänän Joonaanmäen valaissa säemuoto tuntui vähän pinnalliselta tehokeinolta, tässä selvästi lyhyempi säe antaa kerronnalle lavarunouden iskevyyttä. Mitään runollisen kuvaston vaikeatulkintaisuutta ei ole, sisältö välittyy kyllä kirkkaasti.

Hieno romaani, tämä sopii kyllä mainiosti sekä nuoremmille että aikuisillekin lukijoille, vaikka saattaakin kirjastossa ja kaupassa nuortenkirjahyllystä löytyä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...