Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Kun pohjoisnapa vihdoin löydetään, siellä varmasti soittaa naisorkesteri jo valmiiksi.”
Olen aina ajatellut asian suurin piirtein näin: musiikin historia on paljolti miesten historiaa. Yksittäisiä naismuusikoita ja esiintyjiä on toki vilahdellut historiassa aina silloin tällöin, mutta he ovat olleet poikkeuksia, musiikillisia ilmiöitä ja muotia ovat kuitenkin luoneet ja dominoineet miehet.
No ei se aina sentään ihan näin mennyt. Sähkövaloa, shampanjaa ja Wiener Damenkapelle : Naisten salonkiorkesterit ja varieteealan transnationaaliset verkostot Suomessa 1877–1916 kertoo merkittävästä mutta unohdetusta kansainvälisestä ilmiöstä eli kiertelevien naisorkesterien aikakaudesta, jonka suuri suosio aiheutti aikalaisissa myös vinoilevaa kommentointia, kuten yllä olevasta lainauksesta nähdään.
Termi Wiener Damenkapelle viitaa sananmukaisesti “wieniläisiin” tai “itävaltalaisiin” naisorkestereihin ja nimitys tulee todennäköisesti siitä, että ensimmäinen tämän tyyppinen kansainvälistä huomiota saanut naisorkesteri syntyi juuri Wienissä. Käytännössä yhtyeet olivat kuitenkin kokoonpanoltaan varsin kansainvälisiä, ja “wieniläisyys” lähinnä mainosti vain tietynlaista yhtyetyyppiä.
Määritelmällisesti Wiener Damenkapelle oli salonkiorkesteri, eli tyypillisesti kooltaan pienehkö ja kepeää ja viihdyttävää musiikkia soittava pianotrio. Damenkapelle ei myöskään soittanut konserttisaleissa, vaan ravintoloissa, joten ilmiönä Damenkapelle liittyi hieman huonomaineiseen varieteealaan. Konsertoiminen varieteelaulajien tai muiden esiintyjien rinnalla ei ollutkaan harvinaista, sillä yhtyeet soittivat taustamusiikkia, jota oli siten helppo yhdistää myös muihin esiintyjiin.
Naisorkesterit kiertelivät laajalti ympäri Eurooppaa ja jopa sen ulkopuolelle ja työtahti oli varsin kova. Pyhiä lukuun ottamatta esityksiä oli joka päivä ja yleensä kaksi kertaa päivässä. Itse matkustamisen oli syytä sujua sutjakkaasti, koska niiltä päiviltä kukaan ei tietysti maksanut mitään. Tosin orkesteri saattoi viettää yhdellä paikkakunnalla aikaa jopa kuukausiakin, mikä epäilemättä helpotti esiintyjien tuskaa.
Suomessa yhtyeet esiintyivät aluksi kaikenkarvaisissa ravintoloissa, mutta 1800-luvun loppua kohden esiintymispaikoiksi vakiintuivat loistoravintolat kuten Kämp, Fennia tai Turun Hamburger Börs. Sen sijaan kotimaisia yhtyeitä, tai itseään sellaisena markkinoivia, Suomessa ei ollut kuin yksi. Fennia nimisessä naisorkesterissa ei tosin soittanut kuin kaksi suomalaista: Fredja Silberman ja siskonsa Miriam Sahlman, mutta tässä suhteessa yhtye ei tietysti hirveästi poikennut muista naisorkestereista, jotka niin ikään olivat usein kokoonpanoltaan värikkäitä.
Ajatus naisorkesterien matkustelusta ja itsenäisestä työskentelystä pitkin poikin maailmaa voisi kuulostaa jonkin sortin emansipaatiolta, mutta ihan siitä ei ollut kyse. Syy naisorkestereiden ilmaantumiselle oli pikemminkin raadollinen: teollistumisen myötä erityisesti Dresdenin lähellä Pressnitzissä ja sen lähialueilla monet perinteiset naisten elinkeinot eivät yksinkertaisesti enää elättäneet, joten oli pakko keksiä jotain uutta. Aivan tyhjästä idea ei myöskään lähtenyt. Naisorkestereita pohjusti erilaisten kiertävien musiikkiseurueiden perinne: perheyhtyeitä, sekaorkestereita, posetiivareita ja katusoittajia oli totuttu näkemään jo kauan, ja tästä perinteestä oli helppo lähteä muovaamaan uutta modernin huviteollisuuden tarpeisiin. Myöskään naisorkestereiden työskentely ei ollut aivan niin itsenäistä kuin voisi kuvitella. Orkestereissa oli miehiä mukana melkein aina, ihan siitäkin syystä, että naisjoukon matkustaminen ilman mitään esiliinaa olisi ollut aikoinaan tyystin sopimaton ajatus.
Tosin kyllä naisten kiertelevät orkesterit sopivaisuuden rajoja siitäkin huolimatta rikkoivat. Nykyajan näkökulmasta konservatiivisiin pitkiin valkoisiin juhlamekkoihin pukeutuneet naisorkesterin jäsenet näyttivät kaikkea muuta kuin seksiobjekteilta. Aikanaan ravintola- ja varieteealasta elantonsa saava nainen oli kuitenkin ilman muuta moraalisesti epäilyttävä ja jopa “eläimellistä seksuaalisuutta edustava henkilö”. Jopa instrumentin valinta saattoi leimata naisen. Kunniallinen nainen soitti mieluiten pianoa ja harppua, mutta jo viulun soittaminen vääristi naisen kaikennäköisiin epäesteettisiin asentoihin, ja puhallinsoittajien ja sellistien asennot tulkittiin helposti suorastaan provosoiviksi.
Naisen rooli objektina, ei aktiivisena toimijana, myös näkyy aikalaisten kommenteissa, joissa paljolti joko kiiteltiin soittajan kauneutta tai pahoiteltiin sen puutetta. Kommenteista heijastuu miten naisia oli vaikea pitää vakavasti otettavina ammattilaisina, vaikka soitosta ei olisi löytynytkään moitittavaa. Koska naisorkesterit soittivat ravintoloissa, oli yleisö voittopuoleisesti tietysti miehinen, naisillahan ei ravintolaan ollut edes mitään asiaa ilman miesseuralaista.
Yhteys varieteealaan myös selittää sen, miksi naisorkesterien kultakausi on jäänyt paljolti unohduksiin. Sitä ei pidetty kirjoittamisen tai kritiikin arvoisena, sillä orkesterit soittivat nimenomaan viihdemusiikkia, eivät taidemusiikkia. Naisorkesterien aikakausi kohtasi viimein loppunsa, kun näyttämölle saapuivat uudet, kilpailukykyisemmät viihdemuodot, kuten elokuvat ja jazz-musiikki.
Minua jostain syystä kovasti kiehtovat erilaiset muoti-ilmiöt, jotka aikanaan ovat olleet suunnattoman suosittuja, mutta joista nykyään kukaan ei ole kuullut yhtään mitään. Aivan mahtava kirja Pedestrianism : When Watching People Walk Was America’s Favorite Spectator Sport, on esimerkiksi yksi suurista suosikeistani. Sähkövaloa, shampanjaa ja Wiener Damenkapelle oli siten omaan makuuni myös oikein mielenkiintoista luettavaa. Vaikka kirja onkin tarkalleen ottaen väitöskirja, eikä tavalliselle yleisölle suunnattu populaariteos, niin sitä ei kannata pelästyä, mikäli aihe kiinnostaa. Koin itse että Sähkövaloa, shampanjaa ja Wiener Damenkapelle oli helppolukuinen ja selkeästi kirjoittu, vaikka itselläni ei olekaan mitään akateemista taustaa. Suosittelen siis, oikein mielenkiintoista luettavaa musiikinhistoriasta kiinnostuneille.