Peter Franzén: Samoilla silmillä

Samoilla silmillä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olin joskus lukenut Peter Franzénin aikaisemman kirjan Tumman veden päällä ja kävin jopa katsomassa siitä tehdyn elokuvan. Niinpä oli oikeastaan erittäin hienoa, että tartuin tähän ja pääsin nopeasti fiilikseen siitä, mitä se elämä Peten ympärillä sen jälkeen oli.

Pete – teinipoika, joka haluaa harrastaa nyrkkeilyä. Nuorten jutut ovat kuitenkin mielessä eli otetaan parhaan kaverin Pekan kanssa vähän huikkaa ja katsellaan tyttöjä. Kaikkea sellaista normaalia. Eniten huolta aiheuttavat puhelut, joita tulee ja joissa kukaan ei puhu mitään.

Suvi – Peten pikkusisko, jonka kanssa Pete asuu, koska isää ei ole tai onhan se, mutta ei paikalla. Äiti opiskelee sairaanhoitajaksi toisessa kaupungissa. Suvi ja Pete tuntuvat tulevan hyvin toimeen, ehkä juuri siksi, ettei ole vaihtoehtoja. Huolehtivat toisistaan.

Äiti – opiskelujensa ohessa tapaa Tommin. Samalla kertaa entisiä miessuhteitaan, jotka olivat kaikki menneet huonosti. Eevaa oli kohdeltu kaltoin, henkisesti ja fyysisesti. Silti hän on reipas, tuleva sairaanhoitaja ja äiti, jolle lapset ovat tärkeitä.

Isä – tässä tapauksessa Pertti, poliisi, joka on Peten isäpuoli ja Suvin isä. Mies, joka viinaa saadessaan muuttuu väkivaltaiseksi. On umpikujassa, mutta sitten kohdalle osuu Seija. Niin ja onneksi Pertillä on työkavereissa ystävä, Teukka.

Samoilla silmillä ja on upea teos, jossa vuorotellen kertovat Pete, äiti ja isä. Kukin omalta kantiltaan ja se tuo tarinaan eri näkökulmia ja uskottavuutta. Peten kantilta tulevat tutuksi muiden muassa isovanhemmat ja Tupu. Ehkä koskettavin kohta on se, kun Pete on papan kanssa.

Välillä tuntuu, että kaikki on ihan solmussa, jokaisen kohdalla, mutta kuten aina, asioilla on tapana selkiintyä ja niin käy ja taas elämä kulkee.

Tämän kirjan minä kuuntelin. Peter Franzén itse lukee sen ja onnistuu siinä äärimmäisen hyvin. Kaikki dialogit murteineen tulevat jotenkin niin lähelle. Välillä sitä vaan istui vedet silmissä kuuntelemassa, että miten oli herkkää. Toisinaan ihan väkisin pääsi nauru.

Kerrassaan mahtava tarina, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Niin elämänmakuinen.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...