Maikki Harjanne: Santtu kiusaa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Maikki Harjanne tunnetaan Minttu-kirjoistaan, joita Harjanne on tehnyt jo 30 vuoden ajan. Mintulla on myös pikkuveli Santtu, joka esiintyy joissakin Minttu-kirjoissa. Santtu on saanut myös omat kirjansa, jotka on suunnattu hieman nuoremmille lukijoille, noin yksivuotiaasta ylöspäin.

Santtu kiusaa kertoo kiukuttelusta ja kiusanteosta. Santtu herää päiväunilta kiukkuisena ja rähjää äidille ja lemmikeille. Myös Santun parhaimman ystävän Iinan syntymäpäivillä mukava tilanne kääntyy vallan päälaelleen ja Santulla karkaa mopo käsistä. Onneksi parhaat ystävät pystyvät myös sopimaan riitansa.

Santtu-kirjat ovat hyviä ja niitä on mukava lukea: Harjanteen tyyli on selkeä ja miellyttävä ja tekstin määrä on oikein sopiva ainakin meidän 2,5-vuotiaan kirjanystävämme kärsivällisyydelle. Aihekin on tässä kirjassa tärkeä, täytyy vain toivoa että pienen uhmaikäisen päähän jäisi jotain anteeksipyytämisestä, toisten kiusaamisesta ja kiukuttelemisesta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *