Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iltapäiväkerhossa leikit kaikkien kanssa eivät suju. Santtu haluaisi majaleikkiin Roopen ja Hanneksen kanssa, mutta Hannes kuiskaa Roopelle: “Nyt hän tulee. Juostaan”, ja sitten pojat juoksevat karkuun ja Santtu jää taas yksin.
Asia ei ole ihan helppo Roopellekaan. Äiti näkee, että jokin vaivaa, mutta Roope ei halua kertoa asiasta suoraan. Roope kuitenkin kyselee, mitä äiti tekisi, jos töissä on joku tyyppi, josta ei tykkää. Äiti sanoo tulevansa toimeen melkein kaikkien kanssa, mutta Roope muistelee, kuinka äiti sanoi jostain työkaverista mummolle “hemmetin Sanna”. Miksei Santtu voisi leikkiä Einon tai Maryamin kanssa?
Ei ole helppoa olla kunnollinen ja ottaa kaikkia mukaan. Santun kanssa leikeistä tulee riitaa, mutta ei toisen sulkeminen poiskaan tunnu hyvältä. Mitä tehdä? Lopulta Roope saa kerrottua äidille, mikä vaivaa. Mutta auttaako aikuisten puuttuminenkaan asiaan? Onneksi Roope keksii leikin, johon kaikki voivat osallistua.
Tule, juostaan! käsittelee hankalia kaverisuhteita taitavasti. Ulrika Hanssonin teksti yhdistyy sujuvasti Maija Hurmeen taidokkaaseen kuvitukseen. Se, miten Santun yksinäisyyttä kuvataan kolmena mustana aukeamana kirjan keskellä, on todella vaikuttavaa. Roopen Iron Maidenia fanittava äiti on myös mainio tyyppi, jolle tekijät ovat saaneet mukavasti luonnetta, ja Roopen ja äidin arjen puitteita kirja kuvaa myös hyvin.
Jutun loppu tulee vastaan vähän töksähtäen; kun sitä sulattelee, se tuntuu paremmalta, mutta ensimmäisellä lukukerralla jäin lähinnä ihmettelemään, että miten tämä nyt tähän loppui. Muuta valittamista en Tule, juostaan! -kirjasta keksi: tämä on tyylikäs kuvakirja vakavasta aiheesta, vähän harvinaisella näkökulmalla.
