Elizabeth A. Lynn: The Sardonyx Net

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Elizabeth A. Lynn onnistui ihastuttamaan ja osin pöyristyttämäänkin minua Tornor-fantasiatrilogiallaan. Samalla tavalla, oikein makeasti, kiehtoo The Sardonyx Net.

Tähtienvälisen avaruuden pilotti Dana Ikoro on luopunut laillisten töiden etsimisestä, ja ottanut vastaan ensimmäisen huumeiden salakuljetuskeikkansa. Piru vieköön, jos hän joutuu heti huijatuksi. Nuori mies lähtee jahtaamaan arvokasta huumelastiaan Chabad-planeetalle, mutta joutuu välittömästi paikallisen oikeuslaitoksen ansaan. Siltä se ainakin saadaan vaikuttamaan — oikeammin hän joutuu häiriintyneen, vaikutusvaltaisen miehen silmätikuksi.

Chabadin aurinkokunnassa rikoksen ja rangaistuksen aiheuttamat ongelmat on ratkaistu luovasti ja rakentavasti. Rikolliset joutuvat pakkotyöhön: orjiksi kaivoksiin, tehtaisiin tai kotitalouksiin. Peli on reilua. Kun rangaistusaika on lusittu, vapautettu saa päivärahansa puhtaana käteen ja voi aloittaa uuden elämän. Usko tai älä, monet jäävät Chabadiin ja alkavat pyörittää omaa liiketoimintaa. Useimmat eivät muista palvelusajastaan mitään vietettyään koko ajan huumattuina. Monella tapaa inhimillisempää kuin vankilat tai muistin ja persoonallisuuden pyyhintä, jota muualla harrastetaan. Jotkut paikalliset suvut tietysti hyötyvät huomattavasti orjatyövoimasta, mutta ne huolehtivat myös järjestelmän likaisista yksityiskohdista, muistakaa se.

Dana Ikoro joutuu orjuuteen. Voisi käydä paljon pahemminkin kuin päätyä hienostuneen ja älykkään hienosto-liikenaisen Rhani Yagon henkilökohtaiseksi pilotiksi. Yagon taloudessa orjia ei edes huumata. Tosin onko se edes armollista? Huumeissa Danan ei tarvitsisi ajatella olevansa orja eikä pelätä Rhanin veljen Zedin sadismia.

The Sardonyx Netin lukija joutuu miettimään inhottavia eettisiä pulmia. Millainen rangaistus on eettisesti kestävä? Miten orja saattaa edistää isäntänsä etua? Kannattaako sadistille tuhlata ymmärrystä? Näissä pohdinnoissa kuljettaa politiikasta ja trilleristä sekoitettu juoni.

Lyhyesti sanottuna: aivan uskomattoman suositeltavaa luettavaa bonuksenaan kirjoitusvuoden 1981 retrofuturistiset yksityiskohdat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *