Olen aina tykännyt dekkareista ja lohdutellut itseäni sillä, että ne eivät ole totta, mutta usein totuus on tarua ihmeellisempää, jopa paljon karumpaa. Nykyään true crime on suosittua, sillä ihmiset haluavat lukea tarinoita oikeista tapahtumista. Niinpä olen minäkin siihen syyllistynyt. Onko se sitten halua kauhistella sitä, mitä on käynyt vai jotain muuta? Mene ja tiedä, mutta kirjoissa tarinat ovat kuitenkin omanlaisiansa, jos vertaa elokuviin tai dokumentteihin, joita en uskalla aina katsoa.
Sarjamurhaaja sairaalassa on kiehtova kirja, ihan kaikessa karmaisevuudessaan. Se tilanne, mihin ihminen pystyy, kun haluaa hengen toiselta ihmiseltä, tappaa jonkun. Tässä kirjassa se on hoitaja, jolla on moninaiset konstit, mutta miksi? Kuinka sellainen ihminen, joka on nimenomaan koulutettu pelastamaan ihmishenkiä käyttäytyykin aivan eri lailla? Se lienee suurin syy, miksi kiinnostuin tällaisesta kirjasta.
Hoitaja tappaa potilaansa! Tilanne on hirveä, mutta nämä kuusi tarinaa luettuani olin suorastaan kauhuissani. No, ihmismieli on niin kummallinen ja että tämmöistä on tapahtunut, kertoo siitä. Kirjan jokainen tarina on järkyttävä, mutta minun mieleeni jäi ehkä parhaiten sankarihoitaja.
Sankarihoitaja on aina se, joka on ensimmäisenä paikalla ja hoitaa homman, kunnes sitten selviää, että hän onkin itse saanut aikaiseksi koko jutun. Christina Hansenista on jopa Netflix-sarja Sairaanhoitaja. En katso Netflixiä, mutta koko tarina meni niin sisuksiin, koska tässä Christinan työpari alkoi epäillä, mutta kynnys työkaverin ilmiantamiseen on todella korkea.
Vaikka aihe oli järkyttävä, pidin kirjasta huolimatta siitä, että osa tarinoista oli jo ennestään tuttuja muista murhakokoelmista. Miksi tuli sellainen fiilis, että tulisi jatko-osa, jossa pääosassa olisivat lääkärit? Kaiken kaikkiaan Risto Majaniemi on toimittajan ominaisuudessa osannut kiteyttää kaikki jutut niin, että turhalta jaarittelemiselta on vältytty.






