Teppo M.: Sata naista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tämä kirja tuli otsikoihin, koska se ikään kuin alkoi blogina. En juurikaan seurannut blogia kuin satunnaisesti, mutta kiinnostuin tekstistä niin, että kirja oli pakko saada. Kirja on saanut jos vaikka minkälaista kritiikkiä ja tuntuu, kuin kukaan ei ”kehtaisi” lukea sitä?

Kirjahan kertoo Teposta, joka lyö vetoa, että kellistää vuoden aikana 100 naista. Turha kuvitellakaan, että kirja olisi sitä yhtä ja samaa, sillä siinä on niin paljon muutakin. Ajatuksia, mielipiteitä, jotka itsekin allekirjoittaisin. Erittäin hauskoja kohtauksia.

Minun on kuitenkin pakko myöntää, että kirja on sujuvasti kirjoitettu ja siinä on hauskoja kielikuvia. Pidin siitä todella ja olisin lukenut sitä enemmänkin, kun ne 279 sivua. Suosittelen kirjaa todella, mutta sellainen varoituksen sana, että yltiöfeministeille ja huumorintajuttomille en menisi tätä vinkkaamaan 🙂

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...