J.R.R. Tolkien: Satujen valtakunta

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Satujen valtakunta on kokoelmateos, joka sitoo yksiin kansiin joukon Tolkienin pienempiä töitä. Kokoelma koostuu neljästä tarinasta jotka ovat Roverandom, Maamies ja Lohikäärme, Seppä ja Satumaa ja Niukun lehti. Lisäksi kokoelmassa on runokokoelma Tom Bombadilin seikkailut ja essee Saduista.

Kaikki nämä on julkaistu erikseen jo aikaisemmin, mutta ainakin itselläni on ollut suuria vaikeuksia löytää erityisesti Roverandomia, joten kokoelmateokselle lienee tarvetta. Tilausta kokoelmalle ainakin on ollut, sillä kyseessä on kirjan toinen painos.

Kokoelman avaa Roverandom -satu. Se kertoo pienen Rover nimisen koiran sattumuksista. Hän nimittäin sattuu suututtamaan velhon, joka muuttaa tämän lelukoiraksi. Rover ajautuukin tämän myötä suureen sattumusten sarjaan ja tutustuu mitä erikoisempiin henkilöihin. Satu on hyvin vauhdikas ja viihdyttävä.

Samalle tasolle nousevat myös kokoelman muut sadut. Maamies ja Lohikäärme kertoo maajussista, joka ajautuu sankarin asemaan sattuman kautta ja joutuu maineensa takia karkottamaan lohikäärmeen. Seppä ja Satumaa -tarinan keskipisteessä on lastenkestit, jonka seurauksena yhdelle osanottajista annetaan taikavoima vierailla satumaassa.

Kokoelman päättää Tolkienin essee Saduista, joka ilmestyi aikaisemmin osana Niukun lehti -tarinan kanssa teoksessa Puu ja Lehti. Essee on mielenkiintoinen kurkistus Tolkienin mieleen ja on varmasti hyvää luettavaa erityisesti satujen kirjoittamisesta kiinnostuneille.

Alan Lee, joka on aikaisemminkin toiminut Tolkienin tekstien kuvittajana osaa asiansa. Hänen mustavalkoiset piirroksensa ovat hyvin kauniita ja sopivat täydellisesti satujen kuvituksiin. Niitä olisi toivonut olevan vieläkin enemmän ja kenties tasaisemmin kaikissa kirjan osissa. Kuvitus nimittäin keskittyy kahteen kirjan osioon: Roverandomiin ja Tom Bombadilin seikkailuihin.

Kokoelma toimii kaiken kaikkiaan varsin hyvin. Pienet tarinat ovat varsin hyviä päiväannoksia ja sadut värittävät päiviä varsin mukavasti. Itsestään selvä lukuhankinta kaikille saduista pitäville.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *