Pablo Tusset: Sian nimeen

Sian nimeen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Oikeastaan kyseessä on New Yorkiin ja Espanjaan sijoitettu vakavanoloinen romaani, jossa murha ja jännitys ovat kuitenkin vain taustajuonena outojen, erilaisten ihmisten ja huonompiosaisten ajatuksille maailmanmenosta. Kirjassa kulkee kolme eri tarinaa lopulta päällekkäin tai lomitusten.

Romaanin päähenkilö on poliisi, joka rakastuu New Yorkissa ja pakenee ongelmiaan soluttautumalla murhaa tutkivana poliisina sisäsiittoiseen, omalaatuiseen vuoristokylään. Rinnalla kulkee toinen tarina, jossa päähenkilön “ottoisä” ja kollega on päättänyt ryhtyä viriiliksi eläkeläiseksi. Ja tietysti on vielä kertoja, tarinan kirjoittaja.

Espanjalaisen vuoristokylän teurastamossa tapahtuu raaka murha, johon liittyy myös outoja piirteitä… Kohta jo eläkkeelle jäävä komisario Pujol alkaa selvitellä tapausta mutta samalla myös tutustua pop-kulttuuriin ja uudistua muutenkin vaimonsa ihmeeksi. Ruokaakin laitetaan ja se on aina hyvää. Toisaalla taas ”ottopoika”, itsekin poliisi T. vikittelee naistaan.

Tämä on niin mainio kirja, että en todellakaan kutsuisi tätä varsinaisesti dekkariksi. Tilanteet vaihtelevat, vihjeetkin ovat outoja. Hämmästyttäviä floppeja ja sosiopaatin tunnistamista, poliisityötäkin ehkä jossain tehdään – sitäkin hiukan erikoisella otteella. Hahmot ovat traagisia ja koomisia, epäonnistuneita tai omituisia.

Suosittelen ehdottomasti kaikille! Tusset on varsin hauska ja hämmentävä kirjailija kaikkinensa, herättää itkunauruhuutoa ja kummallisia ajatuksia tästä oudosta maailmasta.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...