Iain Banks: Siirtymä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Siirtymä on monena rinnakkaisena lankana kerrottu tarina. Se sijoittuu maailmaan, jossa hääräilee Liittouma, epämääräinen organisaatio, jonka jäsenet pystyvät siirtymään rinnakkaismaailmoista toiseen mielensä mukaan. Se on melkoinen voima, mutta onneksi Liittouma käyttää sitä hyvään, yleisen hyvinvoinnin edistämiseen.

Joskus yleistä hyvää edistetään tappamalla ihmisiä, jotka olisivat tehneet tulevaisuudessa pahoja asioita – sillä Liittoumalla on mahdollisuus nähdä, millaisiin tulevaisuuksiin tapahtumalinjat johtavat – mutta kuitenkin.

Vaan tietäähän sen, mihin valta johtaa. Liittoumaa ravistelee petos, sillä eniten Liittouman agentti rouva Mulverhill on ryhtynyt kapinalliseksi. Rouva Mulverhillin mukaan Liittouman todelliset tarkoitusperät ovat yhteisen hyvän edistämisen sijasta Liittouman johtajan Madame d’Ortolanin oman hyvän edistämisessä.

Tämä valtakamppailu ajaa kirjan tapahtumia, samalla kun kirja pohdiskelee filosofisia ja moraalisia kysymyksiä vallasta, kidutuksen oikeutuksesta, bisnesmaailmasta, identiteetistä, oikeasta ja väärästä – isoja kysymyksiä, kaikin puolin, ja kirjassa on ajatuksenaihetta, jos sitä niin haluaa lukea.

Siirtymä on julkaistu ilman M.-nimikirjainta välissä, mutta kirjan perusasetelma rinnakkaismaailmoineen ja yliluonnollisine voimineen on vakaasti scifiä. Yhdysvalloissa onkin katsottu paremmaksi laittaa kirjailijaksi Iain M. Banks.

Siirtymä ei kuitenkaan asetu luontevasti Banksin scifi-kirjojen jatkumoon, vaan on tunnelmaltaan paljon maanläheisempi – tapahtumat sijoittuvat osin meidän maailmaamme, eivätkä ne muutkaan maailmat niin tieteiskuvitteellisia ole. Tahdon siis sanoa, että Siirtymä sopii niillekin, jotka avaruudellisempaa scifiä vieroksuvat, kunhan on valmis kuvittelemaan hieman arkitodellisuudesta poikkeavia tapahtumia. Mainio kirja.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia kirjoja painottuen naisten kirjoittamiin kirjoihin. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 974 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...