Joanne Harris: Sinisilmä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Tältä kirjailijalta aivan uusi aluevaltaus, joka toimii erittäin hyvin. Blogijännäri, joka on kirjoitettu melkoisen asiantuntevasti. Kirjassa leikitellään internetin mahdollisuuksilla, hakkeroinnilla, blogeilla, blogipersoonilla sekä niiden tekemillä asioilla. Ei mikään tavallinen jännäri siis eikä tavallinen blogiromaanikaan.

B.B. käyttää nimimerkkiä ja kirjoittaa tekemistään raaoista murhista, ehkä. Lisäksi hän kertoo kokemuksistaan lapsuudessa, eräistä ihmisistä sekä erityisesti äidistään. Näyttää siltä, että hän tekee tämän kaiken terapoivan kirjallisuuspiirin nimissä, sähköpostin välityksellä. Syytä terapiaan onkin, sillä koko perhe on vähintään vinksahtanut…

Totuus voi kuitenkin olla internetiäkin ihmeellisempi… Kuvitelman ja todellisuuden rajat alkavat hämärtyä rajusti. Ovatko murhat todellisia ja jos ovat, kuka ne on todella tehnyt? Kuka on kuka, mikä nimimerkki on oikeasti olemassa oleva henkilö, joka tunnetaan henkilökohtaisesti ja mitä ihmettä blogissakin oikein tapahtuu?

Kirja tuntuu alkavan kovin järkevän jännittävästi, mutta lukija saa miettiä aivan loppumetreille asti, mitä oikeasti (IRL) on tapahtunut. Hyytävän kylmää kyytiä välillä, toisinaan taas lähes itkettäviä tarinoita. Loppukin on sellainen, että ainakin itse aion lukea kirjan toiseen kertaan mahdollisimman pian.

Ehdottoman suositeltava uusi psykologinen jännäri, joka saa miettimään internetin mahdollisuuksista myös niitä negatiivisia puolia. Kaikille jännäreiden ja murhatarinoiden kavereille mitä parhainta kesälukemista – suosittelen. Jos jostakin antaisi miinusta, alkukielellä kirja avautuisi sanaleikkeineen ehkä paremmin kuin käännös. Muuten mainiota kerrontaa sekä kerrankin teknistä asiantuntemusta oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...