Katariina Leino: Sirkusprinsessa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

17-vuotias Milja kuvittelee välillä olevansa sirkusprinsessa. Isä on ulkomailla töissä sirkuksessa eikä äiti pidä isän ajattelusta. Äiti on kuuluisa näyttelijä, joka on kiinnostunut oikeastaan vain itsestään, miehistä ja alkoholista. Milja joutuu pitämään huolta äidistään ja haaveilee salaa näyttelijän ammatista.

Kirjan perusasetelma oli sellainen, että se olisi voinut olla ahdistavampi tai muuten rankempi kirja kuin mitä se sitten olikaan. Se ei ollut niin hyvä kuin mitä oletin ennakkoon, mutta yllätti kuitenkin sitten positiivisesti, kun olin päässyt lukemisessa vauhtiin. Välipalalukemiseksi työmatkoille bussiin tämä oli hyvä valinta.

Olen aika varma, etten olisi pitänyt tästä näinkään paljoa, jos olisin lukenut tämän kohderyhmän ikäisenä. Silloin en ollut kiinnostunut ihmissuhteiden vatvomisesta kirjoissa. Tosin en nyt vieläkään ole erityisen innostunut lapsi-vanhempisuhteiden analysoinnista, jota tämän kirjan kanssa olisi mahdollisuus harrastaa syvällisemminkin. Paikoitellen lukiessa häiritsi myös kirjan joidenkin tietynlainen epäuskottavuus. Esimerkiksi Milja tuntui paljon nuoremmalta kuin mitä oikeasti olikaan ja dialogi ei tuntunut kaikilta osin henkilöiden suuhun sopivalta.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...