Kahvila Koivu -sarjassa palataan taas Pyhävirralle, kun Krisse ja Tommi tulevat kotiin Tommin vuoden kestäneeltä työkomennukselta Kroatiasta. Matka on ollut antoisa, vaikkakin siihen on liittynyt myös hankaluuksia. Nämä hankaluudet saavat kuitenkin jäädä sivuun, kun edessä on suurempia asioita.
Sarja on ollut tähän asti työntäyteinen ja paikoin kovilla stressikierroksilla käyvä, mutta samalla leppoisa ja hyväntuulinen. Sitruunakevät on selkeä poikkeus linjasta, sillä tämä on kovin surullinen ja synkkä kirja. Krisse joutuu vellomaan syvissä vesissä ennen kuin edessä on taas valoa. Kahvila Koivunkin tulevaisuus on epävarma, sillä Krissen poissaolon aikana kahvilarakennus on vuokrattu uusille yrittäjille, jotka ovat pistäneet sen aivan uuteen uskoon.
Menneisyydestä pulpahtaa kuitenkin esiin jotain odottamatonta, joka antaa Krissen elämälle uutta suuntaa. Krissen ja Tommin uusi koti Pyhäjärven rannassa alkaa sekin valmistua, joten tulevaisuudennäkymätkin konkretisoituvat kummasti.
Jos odottaa sarjan aikaisempien osien tapaista sympaattista kahvilanpitoa ja hyväntuulista työpaineissa pyöriskelyä, Sitruunakevät saattaa yllättää. Toisaalta nämä tummemmat sävyt tuntuvat tervetulleilta. Raskaasta aiheesta huolimatta Sitruunakevät oli nopeasti luettu, Kajanto kirjoittaa vetävää ja helppolukuista tekstiä.
Tämä oli jo vähän ylimääräistä jatkoa alunperin trilogiaksi kaavaillulle sarjalle. Lopullisen päätöksensä sarja saa seuraavassa Kardemummajoulu-kirjassa.