Katri Kirkkopelto: Soiva metsä : Jean Sibeliuksen matkassa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Koska 2015 on Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisvuotisjuhlavuosi, tänä vuonna nähdään paljon kaikenlaista Sibeliukseen liittyvää. Onneksi myös lapsille.

Tämän kirjan tausta on sellisti Jussi Makkosen tarinallisissa koulukonserteissa, joissa Sibeliuksen musiikkia on tehty tutuksi koululaisille. Tämänkin kirjan mukana tulee cd, jossa Makkonen ja pianisti Nazig Azezian esittävät Sibeliuksen teoksia, muun muassa Valse Tristen ja Finlandian.

Sävellykset on nivottu myös kirjan tarinaan. Kirja kerrotaan Sibeliuksen lapsenlapsen näkökulmasta. Koska Sibelius itse ei seikkailuistaan tarinoinut, Janne-papan vaiheista kuullaankin kirjassa Aino-mummin kertomina. Kirjassa kerrotaan Sibeliuksen lapsuudesta, matkoista maailmalla, syvästä yhteydestä suomalaiseen luontoon.

Katri Kirkkopellon kuvat ovat yksinkertaisesti upeita. Niiden taustalla on syvällistä tutkimustyötä, jotta kaikki yksityiskohdat ovat juuri oikein. Sibeliuksen hahmo, niin nuorempana kuin vanhempana, on tutun näköinen. Tätä kirjaa on ilo katsella.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *