George Saunders: Sotapuiston perikato

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sotapuisto on Yhdysvaltojen sisällissodan aikaa kuvaava teemapuisto, joka on vaikeuksissa. Alueella kummittelee ja jengit terrorisoivat puistoa ja ahdistelevat sen vieraita.

Tarinan päähenkilö yrittää ratkoa ongelmaa. Yhdessä pomonsa kanssa he löytävät ongelmaa ratkaisemaan uuden työntekijän, jolla on taustaa sotarikollisena Vietnamissa. Siitähän se ongelma sitten alkaa purkautumaan.

Sotapuiston perikato on kokoelmallinen lohduttomia, dystooppisia, jopa epämiellyttäviä novelleja. Ympäristöinä nähdään paitsi erilaisia teemapuistoja, myös muita epämiellyttäviä työpaikkoja.

George Saunders on kuitenkin paitsi synkkä, myös säädyttömän hauska ja purevan satiirinen.

Kokoelma on koherentti ja ehjä: vaikka novellit onkin julkaistu eri lehdissä muutaman vuoden aikana, ne sopivat hyvin yhteen. Tunnelma on tasaisen synkkä ja ankea. Viimeinen, pienoisromaanin mittaan yltävä Runsaudenmaa on onneksi sen verran lohdullinen, että lukemisen lopetettuaan ei aivan tee mieli lähteä viiltelemään ranteitaan auki.

Esikoiseksi tämä on kovin vahva. Näillä näytöillä toinen Saunders-suomennos, Joulukuun kymmenes, päätyy lukulistalle varmasti. Tämän kirjan löysin Sivumennen-podcastin kautta, podcastillekin ansaittu suositus.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...