Italo Calvino: Näkymättömät kaupungit

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kuuluisa venetsialainen seikkailija Marco Polo on pitkillä matkoillaan ystävystynyt Mongolian valtakunnan hallitsijan Kublai-kaanin kanssa. Kublai pyytää Marcoa kertomaan kaupungeista, joissa hän on käynyt, kuvailemaan kaikkia ihmeitä, joita hän on nähnyt. Ja Marco Polo kertoo.

Kahden jyrkän vuoren välillä on kuilu: kaupunki on tyhjän päällä, se on kiinnitetty kumpaankin vuorenhuippuun köysin, ketjuin, käyntisilloin. Kaupungissa liikutaan lankkuja pitkin – ja saa varoa ettei astu tyhjään – tai tartutaan hamppuköysiin. Alapuolella ei ole satoihin metreihin mitään: jokunen pilvi lipuu ohi, alempana häämöttää kuilun pohja.

Aivan tavanomaisesta ja realistisesta matkakertomuksesta ei siis ole kyse – kaukana siitä. Postmodernismin suuren nimen Italo Calvinon Näkymättömät kaupungit haastaa lukijansa jokaisella sivullaan. Ohut romaani koostuu 55 pienestä kaupunkikuvasta ja niitä yhteen sitovasta kehyskertomuksesta, jossa Kublai-kaani ja Marco Polo keskustelevat rauhallisesti. Tai oikeastaan: yhteistä kieltä ei ainakaan aluksi ole, mutta kommunikaatioyhteys syntyy. Milloin elein tai esinein, milloin vierain kielin, mutta useimmiten vain – vaikenemalla.

Näkymättömät kaupungit on mielestäni ensisijaisesti romaani kommunikaatiosta ja tulkinnasta. Sanon mielestäni, sillä tämä romaani antaa jokaiselle lukijalle varmasti aivan erilaisia kokemuksia. Jotkut se jättää takuulla kylmäksi. Minä luin tämän kirjan lukupiiriämme varten: nelihenkinen porukkamme, jonka jäsenet tulevat hieman erilaisista ympäristöistä, antoi neljä ihan erilaista näkökulmaa kirjaan. Kyse on kuulemisesta, ymmärretyksi tulemisesta. Ja mielikuvituksesta – se on läsnä kaikkialla. Rauhallinen, sadunomainen tunnelma valtasi mieleni, kun luin kirjan lyhyitä palasia. Minulle tämä oli todella vaikuttava teos.

– Minä puhun ja puhun, Marco sanoo, – mutta se joka kuuntelee minua, kuulee vain sanat joita odottaa. Se maailman kuvaus, jolle suot suopean korvasi, on toinen kuin se joka kiertää taloni edustalla sotamiesten ja gondolieerien ryhmässä sinä päivänä jona olen palannut, ja toisenlainen vielä sekin, jonka vanhana miehenä voisin sanella jos genovalaiset merirosvot vangitsisivat minut ja panisivat kahleisiin samaan selliin seikkailuromaanien kirjoittajan kanssa. Kertomusta ei määrää ääni: korva.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Hannu ja Mikko voisivat vinkata harvemmin, että ei lukemattomien kirjojen pino kasvaisi niin korkeaksi. 😉

  2. Heh, tuttu ongelma! Mutta oikeasti, suuret kiitokset kaikille, jotka näitä vinkkejä kirjoittavat. Ne ovat valtavan iso apu, kun etsii hyvää luettavaa. Nykyisin valtaosa lukemistani kirjoista on hyviä, kiitos juuri näiden vinkkien. Ei tarvitse sattumanvaraisesti poimia luettavaansa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *