Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jos talviyönä matkamies alkaa, kun päähenkilö, Lukija, ostaa Italo Calvinon teoksen Jos talviyönä matkamies ja alkaa lukea sitä. Kirja jää valitettavasti kesken: ensimmäinen painoarkki toistuu yhä uudestaan ja uudestaan. Lukija vaihtaa kirjan uuteen kappaleeseen, mutta huomaa saaneensa aivan toisen kirjan – joka sekin jää kesken!

Lukija, ja sitä kautta lukija, saa eteensä lopulta kymmenen eri kirjan alut; kaikki kirjat edustavat hyvinkin erilaista kirjallisuutta. Samalla seurataan Lukijan (ja Lukijattaren) tarinaa kirjojen maailmassa. Lukija (pienellä alkukirjaimella) saa kohdata sekä erilaisia kirjallisuuden lajeja että erilaisia tekijöitä kirjallisuuden maailmassa.

Jos haluaa lukea kokeellista ja kirjallisuuden konventioilla leikittelevää kirjallisuutta, Jos talviyönä matkamies on hyvä kirja aloittaa. Kokeilevuudestaan huolimatta se on hyvin luettava: Lukijan seikkailu alkavien kirjojen parissa on mukaansatempaava. Harmi vain, että kaikki kirjat jäävät kesken – joitakin kirjoista olisi hyvinkin mielellään jatkanut pidemmällekin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...