Janne Parviainen on sarjakuvantekijä, joka on julkaissut laajan kirjon pienkustannesarjakuvia. Susitaipaleen hän on tehnyt yhdessä veljensä, kuvataiteilija Pekka Parviaisen kanssa. Susitaival on tarina Parviaisten ja kahden muun ystävän vaellusmatkasta kirjan nimeä kantavalle vaellusreitille.
Susitaival on noin sadan kilometrin vaellusreitti itärajalla. Sarjakuva kuvaa tarkasti viiden päivän vaelluksen. Kummallakin päähenkilöllä oma painolastinsa mukanaan: Janne kärsii paniikkihäiriöstä ja pelkää olla kaukana sairaalasta. Hän tarvitsee jonkun vahtimaan häntä joka kerta kun ui. Pekka puolestaan kokee tuskaa siitä, miten ihminen tuhoaa luontoa. Matkan varrella kulkijat kokevat luonnon ihmeellisyyden ja samalla kenties oppivat jotain itsestään.
Teos on hyvin hienovarainen. Vaikka henkilöillä onkin huolia, sarjakuvan tarina keskittyy vaelluksen kuvaamiseen. Se rakentaa mielenkiintoisen asetelman, jossa henkilöiden persoonat heijastuvat näiden kokemuksiin ja värittävät niitä. Susitaival huomaa myös itse oman ristiriitaisuutensa, kun pääkaupunkiseudulta luontoon tulevat miehet hehkuttavat luonnon merkitystä, samalla syöden kaupasta ostettuja eineksiä vaellusreitille vierailijoille rakennetussa mökissä.
Sarjakuva olisi kaivannut paremman pohjustuksen siitä, kuka kukin hahmo oli. Jo pelkästään teoksen alkupuolelle yksi kuva, jossa olisi ollut nimet hahmojen yhteydessä, olisi riittänyt pitkälle.
Tekijät käyttävät sisältöön nähden monesti todella ylisuuria puhekuplia. Se ärsyttää, koska puhekuplat peittävät alleen turhaan kuvituksen hienoja yksityiskohtia. Esimerkiksi luonnonmaisemien peittäminen puhekuplilla on ristiriidassa sarjakuvassa esiintyvän luonnon aseman korostamisen kanssa.
Susitaival on hieno teos. Tämän tyyppistä elämäntapahtumia seuraavaa kerrontaa julkaistaan olemattoman vähän. Susitaival on tutustumisen arvoinen sarjakuvan ja luonnon ystäville.