Jyrki Vainonen: Swiftin ovella

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Lennart Beren saa kummallisen perinnön. Tutkija Johannes Kelps jättää kollegalleen rähjäisen talon, jonka salahuoneesta löytyy erikoinen aikakone, jolla pääsee sukeltamaan 1700-luvun Irlantiin Jonathan Swiftin lähipiiriin.

Kelps itse on matkaillut Swiftin nahoissa monet kerrat ja kirjannut tietokoneelleen paljon tietoa Swiftin elämästä, Beren puolestaan pääsee näkemään maailmaa Swiftin palvelin Wattin silmin. Aikamatkailu paljastaa ajat sitten kadonneita yksityiskohtia Swiftin elämästä ja selittää esimerkiksi sen, miksei Swift mennyt naimisiin kummankaan elämänsä naisista kanssa.

Beren saa kuitenkin huomata, ettei aika tottele, vaan poimuttuu mielensä mukaan ja heittää 1700-luvun tapahtumista heijastumia nykyaikaan — seurauksena on tosin miellyttäviäkin käänteitä.

Erikoisen aikamatkailutarinan lisäksi kirja kertoo paljon Swiftin Irlannista ja ajan kiistakysymyksistä. Rovasti Swift kirjoittaa kiistakirjoituksia, joilla taistelee kolikkouudistusta vastaan. Mainitaanpa klassinen Vaatimaton ehdotus -esseekin.

Jyrki Vainonen on aikaisemmin suomentanut Swiftin teoksia, nyt lähestymistapa Swiftiin on toinen. Swiftin ovella on kiehtova kirja, mielenkiintoinen sekoitus historiallisia faktoja ja fiktiota. Kirja on selvästi Vainosen edellistä Tornit-kirjaa helpommin lähestyttävä.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *