Tanith Lee: Synnyinhauta

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Synnyinhauta, Tanith Leen ensimmäinen aikuistenkirja, oli pitkän uran aloittava läpimurtoteos. Tartuin kirjaan kirjastossa melko hirveästä kannesta huolimatta, kun takakansi antoi ymmärtää, että käsissä on merkittävä teos. Tiedäpä tuosta — ainakin kirja oli hämmentävä. Jouduin miettimään tovin, vinkkaanko vai enkö, mutta eiköhän tämä kirja ole ainakin muutaman sanan arvoinen.

Kirjan alussa nainen herää tulivuoren alla olevassa temppelissä ilman mitään muistikuvaa mistään. Häntä varoitetaan heti: hän on viimeinen lajiaan, vaarallinen velho, joka kantaa tuhoa ja rumuutta tuovaa kirousta. Naiselle tarjotaan välitöntä mahdollisuutta lopettaa kärsimyksensä, mutta hän ei ota sitä vastaan, vaan lähtee katsomaan, mitä maailmalla on tarjota.

Maailma on valitettavasti täynnä barbaareja, jotka tappavat ja alistavat toisiaan. Synnyinhaudan maailma on brutaali, toivoton miekka-ja-magia-maailma, jossa Conanin kaltaiset barbaarit olisivat kuin kotonaan. Nainen kohtaa monenlaisia miehiä — osasta tulee rakastajia, osasta vihollisia, useimmista molempia yhtä aikaa. Synnyinhaudan maailma ei ole naiselle hyvä paikka, mutta päähenkilömme selviää, kiitos yliluonnollisten voimiensa, joihin sisältyy muun muassa kyky parantua mistä haavoista tahansa.

Kirjassa on paljon 1970-luvun pulp-kirjallisuuden piirteitä ja huonojen fantasiatarinoiden elementtejä: seksiä, väkivaltaa, raiskauksia, jättiläisliskoja, rosvojoukkoja, valloitussotia, sen sellaista. Toisaalta kirja on eeppinen tiiliskivi, jota kestää satoja ja satoja sivuja. Tarinassa voi nähdä feministisiä elementtejä, mutta päähenkilö on välillä supersankarivoimistaan huolimatta masentavan alistuva — toki syistä, jotka tekevät hänestä lopulta melko johdonmukaisen hahmon.

Tarinankerronnassa olisi parantamisen varaa. Välillä juoni ei etene oikein riittävän nopeasti, samoissa kuvioissa pyöritään vähän liian kauan. Sitten on kirjan lopetus… En halua spoilata, joten todetaan vain, että loppu joko kietoo langat nopeasti ja nätisti kasaan tai on aivan hirveä deus ex machina -operaatio, mielipiteet vaihtelevat. Minusta loppu oli ihan ok, mutta paketoi tarinan ehkä sittenkin vähän liian siististi. Kirjaan on kaksi jatko-osaa, Vazkor, Son of Vazkor ja Quest for the White Witch. Niitä ei ole suomennettu, mutta fanit ilmeisesti pitävät niitä erinomaisina.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *