Jukka Itkonen: Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia

Taikuri Into Kiemura

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaupunki on pullollaan kiehtovia persoonia. Arppo Hormia on nuohooja: “Talostanne heti poistan / tulipalon uhkan. / Kaavin kokoon kekäleet / noen sekä tuhkan”. Palomies Ieso Ala-Vikkelälle käy hullusti kissanpelastusreissulla. Puhelinmyyjä G.S.M. Uivelon luureilla voi kuivata sukkansa ja harjata hampaansa, kylkiäisenä tulee avaruusraketti! “Maailmaan / mahtuu mölyä. / Maailmaan / mahtuu pölyä. / Ja sinne pölyn sekaan / mahdun minäkin.” tuumii lakaisukoneen kuljettaja Leevi Putkilo.

Taikuri Into Kiemura ja muita kaupunkilaisia on hauska runokirja lapsille ja lapsenmielisille. Jukka Itkosen runoja säestää Christel Rönnsin värikäs ja hauska kuvitus. Näistä lapset tykkäävät! Ja mikseivätpä aikuisetkin, sillä Itkosen riimittelyistä löytyy tarttumapintaa varttuneemmillekin. Hauskuuden ja nokkeluuden lisäksi joukossa on muutamia haaveellisempiakin runoja sekä hienovaraista yhteiskuntakritiikkiä esimerkiksi sisäministerin toimenkuvan selittämisessä sekä afrikkalaisen kioskimyyjän tarinassa.

Kaikkineen Taikuri Into Kiemura on antanut mukavia hetkiä perheellemme runojen parissa, ja antanee vastakin. Suosittelen.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 290 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...