Arla Kanerva: Taiteen musta kirja : Miesten mielivallan historiaa

Taiteen musta kirja

Osta kirja itsellesi

”Pure korvaan mua, se tee” laulaa Meiju Suvas. Ja mieshän tekee – tekisi yllyttämättä.

Naiivi alku arvostelulle kirjasta, joka ei moista letkautusta, eikä muutakaan kevytkenkäisyyttä voi sietää. Silti on pakko keventää, koska korventaa niin, että heikottaa, kun painan kirjan kannet kiinni lopullisesti ja jään miettimään: mitähän jäi käteen suomalaiselle yli-ikäiselle, vähemmän viriilille mieslukijalle?

Melkoisia ketaleita ovat olleet taiteilijanerot ja ovat yhä: vaimojensa pieksäjiä, lapsiensa, siskojensa, koiriensa makaajia, pedofiilejä monen sorttisia, jopa nekrofiilejä.

DJ Jimmy Savile (1926–2011) kertoo ”varastaneensa sairaaloiden ruumishuoneiden ruumiista lasisilmiä, asetelleensa ruumiita seksiä imitoiviin asentoihin ja ottaneensa näistä kuvia sekä jopa harrastaneensa seksiä ruumiiden kanssa”. Tämä hyvätekeväisyystempauksistaan kuulu brittiläinen televisiopersoona syyllistyi yli 400 seksuaaliseen alaikäisten hyväksikäyttöön.

Pablo Picassolle (1881–1973) naiset olivat pahoinpideltäviä kynnysmattoja; Norman Mailer (1923–2007) puukotti vaimoaan ja vastusti homoseksuaalisuutta; Alfred Hitchcock (1899–1880) oli hirviöohjaaja, joka tyssäsi monen naistähden uran; Stanley Kubrick (1928–1999) rääkkäsi valvottamalla, itkettämällä, kiusaamalla…

Hetkinen. Kaikkihan nuo ovat kuolleita neroja.

No jatketaan elävillä. Bill Cosby (1937-): Tuomari luokitteli ’seksuaalisesti vaaralliseksi saalistajaksi’ ja tuomittiin syyskuussa vuonna 2018 ehdottomaan vankeuteen kolmesta kymmeneen vuoteen. Roman Polanski (1933-): vuonna 1977 viisi syytettä nimikkeillä huumatun raiskaaminen, perversio, sodomia, epäsiveellinen ja säädytön teko alle 14-vuotiaalle lapselle sekä kielletyn aineen toimittaminen alaikäiselle; oikeusjuttu on edelleen kesken, koska ohjaaja pakeni Eurooppaan.

Suomesta kolme urhoa tuossa liemessä mukana Ilmari Kianto, Tyko Sallinen, Jouko Turkka – kaikki kuolleita, mutta yhtä pahoja naisten rääkkääjiä ja misogyynejä.

Sama meno elävillä ja kuolleilla, kunnes nyt tuli stoppi #metoon myötä. Nyt vihdoinkin taiteissa on toivoa paremmasta, toisin sanoen tasa-arvoisesta sukupuolettomasta asemasta.

Loppulausunto Arla Kanervan mustakantisesta Taiteen mustasta kirjasta – siis musta:

+ helppolukuinen, vailla vaikeita termejä – journalisti osaa;
+ sujuva;
+ toivoa antava;
halpamainen (kuolleet);
osin suhteellisuudentajuton (pelkkää panettelua).

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Tamä oli tosiaan ”hilpeää” luettavaa. Nerouden määrittely ja tiukka rajaus vain toiseen sukupuoleen ja tiettyihin taiteen lajeihin ei ole tehnyt kenellekään mitään hyvää. En myöskään oikein pidä siitä ilmiöstä mikä taiteessa on edelleen hyvin yleinen, että taiteilijan persoona korostuu kohtuuttomasti julkisuuskuvaa ja taiteen arvoa arvioidessa. Eli henkilöbrändin (mikä sana!) pitäisi olla jotenkin äkkiväärä tai muuten erikoinen, jotta olisi uskottava taiteilija. Ehkäpä tämäkin on hiljalleen kuitenkin muuttumassa.

  2. Titta
    (hiton vaikea aloittaa kommentti ilman ’kelle’merkintää)

    vaikea myös vanhan parkeerata itsensä tähän muuttuvaan maailmaan ja nopeasti muuttuviin olosuhteisiin. Ennen meni vuosikymmeniä muutoksen aikaansaaminen, nyt kaikki muuttuu muutamassa vuodessa – ihmisten asennoitumista ja näkyvyyttä tässä lähinnä aanailen, suvaitsevaisuuden tiukentumista: ykskantaisuutta, yksniittisyyttä, ykspiposuutta.
    On oltava tiettyä mieltä, mukana messissä tuomitsemassa – sivusta seuraajia ei suvaita.

    Höh!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.